sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Marikki, Eemeli vai Ronja? Ne kaikki.

Arvatkaa, missä kävin! Arvatkaa! 

Innostus on aivan sallittua, koska eräs mukavan aurinkoinen päivä repäisin itseni sekä Idan ja Siljan irti arjesta. Onhan sitä olemassa vaikka mitä kivaa tekemistä, mutta meidän aamupäivän aktiviteetti lyö kaiken laudalta. Me mentiin Junibackeniin!

Viime kerrasta on vierähtänyt yli kuusi vuotta, eikä kumpikaan seuralaisistani ollut koskaan käynyt aiemmin *gasp* tutustumassa paikkaan. 

Ajankohdan ollessa keskellä viikkoa ja arkipäivänä, sisätiloissa vellova lapsimassa ei ollut erityisen tukahduttava. Ihan hyvin mahduttiin kolme täysikasvuista sinne satukirjojen lavasteiden sekaan. Kierrettin jokainen huone tarkasti läpi, räplättiin jokaista tavaraa ja tungettiin kaikkiin koloihin joihin vain mahduttiin (ja muutamiin kyseenalaisiin, joista poistuminen vaati tarkkaa suunnittelua ja hitaita liikkeitä).
Mun susi.
 Suosikkejani Junibackenissa olivat ehdottomasti Viirun ja Pesosen mökki (siellä oli niitä omituisia pikkuhyypiöitä joka puolella, myös ruokakomerossa. Paloviinapullon päällä. Pesosella on extremet rentoutumiskeinot.) Peppi Pitkätossun hevonen Pikku Ukko, joka oli melkein yhtä valtava kuin lapsuusmuistoissa, ja ne kanat. Jollain on ollut melkoinen innostus kanoihin, koska niitä oli kirjaimellisesti kaikissa ilmansuunnissa ja jokaisen puun oksalla.



Vaikka eihän mikään voita sitä satujunaa. Jos siihen olisi saanut mennä useamman kerran, me oltais varmaan körötelty koko päivä Vaahteramäen yläpuolella, Ryövärimetsässä ja Katto Kassisen huoneessa. 

Meidän edellä satujunaan meni monta turistiryhmää, joille junamatkan selostus laitettiin englanniksi. Me otettiin tavoitteeksi, että kukaan ei olettaisi meidän olevan muita kuin natiiveja ruotsalaisia. Ja niinhän siinä sitten kävi, että automaattisesti tuli ruotsalainen selostus. Jee! 

Ihanaa henkilökuntaakin siellä on. Kukaan ei hetkeäkään kummastellut, mitä kolme aikuista touhusi siellä ilman lapsia. Kukaan ei katsellut kummallisesti, kun kyykittiin vuorotellen miniatyyritalojen sisällä ja kurkittiin ikkunoista. No vähän tuli kummia silmäyksiä kun tavallaan jumiuduin takapuolesta pienoisjunan perävaunuun, mutta pääasiassa kaikkien mielestä oli ihan normaalia, että aikuisetkin tykkää saduista. 



Jos joku vielä miettii, mikä se Junibacken oikein on, tuolta löytyy kaikki tarvittava info. Myös englanniksi. ;) Sagan om Junibacken

Sara

2 kommenttia:

  1. Junibacken on ihan paras! Kivaa lukea sinun Tukholman kokemuksistasi muutenkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Harmi, että Satujunaan ei saa mennä useampaa kertaa. Olisin vaan istunut siellä vaunussa pari tuntia putkeen ;)

      Poista