torstai 23. tammikuuta 2014

Sinisiä hetkiä ja sushia

Sininen hetki @ Täby
Ennen auppariksi lähtöä lueskelin muiden pitkin maailmaa sijoittuneiden au pairien blogeja. Muistan, että kamalasti alkoi ottaa päähän postausten aiheet, koska niillä ei ollut mitään tekemistä varsinaisen au pairina toimimisen kanssa. Pelkkiä 'kävin shoppailemassa täällä' ja 'hengailin tämän kanssa tuolla' tai 'tällaisen aamiaisen kokkasin kolmessa tunnissa'. Jälkikäteen tämä huvittaa, koska saatan omistaa kokonaisen postauksen uudelle paidalle ja kuitata työt kahden sanan sivulauseella. Nyt ymmärrän, miksi café lattesta saa enemmän irti kuin aamulla kotiin unohtuneista rukkasista.


Koska lastenhoito ei ole elämäni kutsumusammatti, arki tuntuu välillä lannistavalta. Silloin yritän keskittyä täällä viettämäni ajan hyödyntämiseen tavoilla, joista jää kivat muistot ja joiden avulla jaksaa taas taistella vihannesten välttämättömyydestä tai lastenohjelmien katsomisesta (vinkki vinkki: piilota digiboksin kaukosäädin, on helpompaa olla tappelematta kun kapulaa ei vain löydy!). Olen myös yrittänyt oikeasti panostaa lasten kanssa puuhailuun ja kehittää jotain järkevää ja lapsenvahtimaista tekemistä.
Paperihelikoptereita ja vesivärejä. Ilmapallot oli tämän päivän keksintö!
Viime päivinä vapaita tunteja olen kuluttanut mm. kavereita näkemällä (Oli hauskaa käydä katsomassa Hobitti keskellä yötä ja päästä takaisin kotiin ilman sen kummempia odotteluita. Sitä paitsi 3D-lasit on täällä niin päheet.) ja Tukholman eri kaupunginosia suurennuslasilla tutkimalla. Esim. Södermalmin Beyond Retro on aika jännä liike. Sieltä löytyy vaatteita teatterien puvustamosta käyttökelpoisiin vintage-mekkoihin.
3D-rillit ja jännästi kalventava talvivalo
Huomasin että olen pyörinyt Ruotsissa jo nelisen kuukautta, enkä ole juurikaan poistunut luomani mukavuusalueen ulkopuolelle. Tuhlausta! Kun kerrankin on aikaa ja mahdollisuudet pyöriä toisessa maassa, pitäisi oikeasti tehdäkin jotain. Kauheasti kiinnostaisi luonnonhistoriallinen museo, Uppsala ihan alueena, oman t-bana -linjan päätepysäkki (ihan vaan uteliaisuudesta) ja Junibacken, kun viime kerrasta on ainakin kuusi vuotta aikaa...
Vannon, että mulla on muitakin vaatteita kuin toi paita.... Ja avokado on nams.
Sunnuntaina kävin läpi läheisellä tallilla 'knatteridning ledarekurs'-ohjelman, jonka jälkeen kelpaan taluttamaan poneja lasten ratsastustunneilla. Olin henkisesti ihan varautunut tappelemaan ruotsinkielisten termien kanssa ja hymyilemään pirteästi laadukkaissa merkkivarusteissaan parveileville ruotsalaismammoille. Vaan eipä ihan käynyt odotusten mukaan: kurssi siis kesti 15min ja sisälsi esityksen, jonka aikana seurasimme kuinka tallityöntekijä suitsi ja satuloi ponin. Olen nyt siis aikamoinen ekspertti.

Sara

P.S. HAHHAAAH en kykene vastustamaan vahingoniloa. Täällä on kylmimmillään ollut -9 astetta. Kiva päästä pakenemaan suomalaista maailmanlopun talvea. Ja maailmanlopusta tuli mieleen, eikös sieltä oo taas yksi tulossa? Ragnarök iskee 22.2.2014 joten eiköhän aleta taas hamstrata ruisleipää ja purkkiruokaa. ;)

5 kommenttia:

  1. Mennään luonnonhistorialliseen museoon porukalla helmikuussa? Pikku-J vois olla kiinnostunut siitä.

    VastaaPoista
  2. Ota kersat mukaan ja Junibackeniin, siinä lapsenvahtimenoa ! mut oon ylpee tosta helikopterijutusta ja piirretystä taustasta t. tuleva ope ja ps. sori jokaseen pstiin kommentoiminen mut oon laiminlyöny lukemista ja nää on vaa kaikki nii hyvii ! Vaikka on kyl ikävä sua ja riipasee aina kun mietin ketä kutsun illanistujaisiin niin Nurtsilta ei tuu ketää ;(( MERKKAA YLÖS HEINÄKUUN 25. - 27 ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aatellu sitäkin, mut se saa olla sit joku toinen kerta. Jos mä otan ne mukaan, en pysty ite nauttimaan kun ne hajaantuu taivaantuuliin sekunneissa. Nautin eka ite ja annan niiden nauttia sit joku toinen kerta ;)
      Joo oon kyllä itekin todella ylpee. Ja tällä hetkellä tytön kaa harjotellaan piirtämään manga-tyyppejä ja poikien kaa piirretään supersankareita (mä piirrän ja he värittää). Oon ylittäny itteni viime aikoina... Älä kuule huoli, kommentteja on aina nii hauska lukee! Mä oon laiminlyönyt sun blogis kommenttiboksia, mut kyl mä sinne vielä tuun huutelemaan ;)

      Mä oon niin hengessä mukana, ja kesällä sit taas riehutaan :D ja hei, ALREADY DONE! Koska legendaarinen päivämäärä (<3), se on mun kalenterissa "toistetaan joka vuosi"-asetuksella! :)

      Poista
    2. en vois arvostaa enempää, ihana sä !!! <3

      Poista