Missä se Nukkumatti on kun sitä kaivataan?

Klik

Suunnilleen kerran viikossa vahdin lapsia koko illan ja laitan koko sakin nukkumaan. Varsinkin alussa tämä tehtävä aiheutti kauhun väristyksiä. Miten saan riehuvat lapset pakotettua sänkyyn? Pitääkö niille laulaa tai silittää päätä? Mitäs sitten, kun väsyneet ja kiukkuiset lapset itkevät äitiä ja tarjolla on vain kauhistunut au pair? Paineita aiheutti myös dead line, jonka jälkeen vanhemmat tulisivat kotiin. Kyllähän se nyt antaa paremman kuvan au pairista, jos lapset on saatu nukahtamaan ennen vanhempien paluuta.

Nuorimman kohdalla ei ole ollut sen kummempia ongelmia. Siinä vaiheessa kun itku alkaa olla taukoamatonta, lykkään käteen lämpimän vellipullon ja kiikutan lapsen pimennettyyn huoneeseen ja pinnasänkyyn. Noin vartissa ensimmäinen on taintunut.

Ongelmat alkavat kuitenkin keskimmäisen kohdalla, joka ilmoittaa joka ilta, ettei hän ole lainkaan väsynyt, hän ei aio mennä sänkyyn ja että hän odottaa kunnes äiti ja isä tulevat kotiin. Onneksi kaikki kolme pitävät lukemisesta ja saduista, joten jos tarjoudun lukemaan (ja jos tarjous otetaan vastaan, sillä luen kuulemma aina suomeksi ruotsin sijaan), minua seurataan melko usein sängylle. Sinne kuukahtavat hyvällä tuurilla molemmat, jolloin joudun vain raahaamaan lötköpötköksi muuttuneen nukkuvan lapsen omaan sänkyynsä.

Välillä ei kuitenkaan tunnu mikään auttavan. Luen liian huonosti, ei väsytä, halutaan leikkiä, sisarus on "idiootti kakkapää" jonka kanssa ei haluta olla edes samassa huoneessa. Viime perjantai oli juuri tällainen ilta. Järkyttävän juonimisen ja suostuttelun jälkeen sain lapset samaan sänkyyn kuuntelemaan Muumit-äänikirjaa, jota kuunneltiinkin sitten reilut 45 minuuttia putkeen. Aina lasten lopetettua liikehtimisen, ristin sormet ja lähestulkoon lakkasin hengittämästä toivoessani molempien nukahtaneen. Kellon lähestyessä puolta yhtätoista ja molempien ollessa yhä valveilla olin jo niin epätoivoinen, että yritin mielenvoimalla hypnotisoida molemmat uneen.

Lasten nukuttamisen jälkeinen vaihe on vainoharhaisuus. En uskalla siirrellä tavaroita, sulkea verhoja tai hengittää kuuluvasti pelätessäni lasten heräämistä. Jokaista kolahdusta seuraa välitön jähmettyminen ja liioiteltu kuulostelu, ettei yhdetkään pienet askeleet kuulu yläkerrasta.

En kerta kaikkiaan voi käsittää, mikseivät lapset halua nukkua. Minä ja talon muut aikuiset kaadumme sänkyyn heti kun mahdollista. Ihmeellisiä otuksia.

Sara