Haluatko sinäkin au pairiksi?

Oma auppari-vuoteni onkin nyt sitten ohi. Ihan huomaamatta. Ei mitään hajua, missä vaiheessa kaikki uusi ja jännittävä muttui jokapäiväiseksi rutiiniksi, mutta niin siinä vain kävi. Ruotsalaistuin. Muutuin osaksi toista perhettä. Au pairina olo on sekä raskasta että palkitsevaa. Itselläni kävi tuuri, ja sain hyvän perheen, joiden kanssa tulin toimeen ja pystyin irroittamaan itseni lapsenvahtipersoonasta - olemaan ihan vain Sara 20 vee Suomesta. Koska loppukevät on usein au pairiksi hakemisen kulta-aikaa, ajattelin viimeisenä postauksena jakaa pari vinkkiä med er alla!

TOP 3 
Mitä au pairilta vaaditaan (muuten kuin töiden osalta):

1. Sopeutumiskykyä.
Toiseen maahan ja toisen perheen elämään sopeutuminen voi ottaa koville. Täällä ei ilmaantunut kulttuurishokkia, mutta omien tottumusten sovittaminen muiden tapojen kanssa vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä.

2. Vahvuutta.
JooJoo onhan se kiva jos jaksaa juosta 5km hengästymättä, onnea vaan niille jotka kykenee. Ja kyllähän 2-vuotiaan raahaaminen käsivarsilla kasvattaa hauista, mutta enemmän meinasin sitä henkistä puolta. Pitää jaksaa vastoinkäymisiä (koska niitähän muuten tulee), tapella alkuvaikeuksien yli, elää päivittäin käyttäen vierasta kieltä, luoda uusi sosiaalinen verkosto etc.

3. Omatoimisuutta.
Kaikkien host-perheet eivät ole yhtä ajattelevaisia kuin omani, ja tarjoa alussa jatkuvalla syötöllä vaihtoehtotekemistä vapaa-ajalle. Facebookista löytyy varmasti joka maalle oma au pair-yhteisö, ja ainakin täällä pidetään Au pair Café ja Språk Café-istuntoja, jolloin on mahdollista tavata uusia ihmisiä. Vaan kukaan ei minua potki ulos talosta tekemään retkiä Tukholman laitamille. On täysin itsestäni kiinni haluanko viettää aikaa Netflixin vai mahtavien aupparityyppien parissa!

TOP 3
Miten saan isäntäperheen:

1. Järjestö vai itse järjestetty juttu
Järjestöiden kautta saa melko vaivattomasti tavallisen perheen, tukea paikan päällä sekä uuden perheen jos ensimmäisen kanssa on ongelmia. Tämä ei kuitenkaan ole ilmaista.

Oman profiilin tekeminen nettiin on maksutonta, mutta itse puuhaillessa mukana on riskitekijöitä. Perhe ei välttämättä vastaa profiilikuvaustaan, ja jos sukset menevät ristiin perheen kanssa, joutuu ihan itse hoitamaan seuraavan isäntäperheen hankkimisen.

Itse tein profiilin aupairworld.net - sivustolle, joka vaikutti luotettavalta ja asialliselta.

2. Profiilin luominen
Anna tarpeeksi paljon tietoa itsestäsi. Jos on mahdollisuus vapaamuotoiseen kuvailuun, käytä se! Kirjoita kattava ja napakka esittely. Kirjoita jossain muodollisen ja rennon välimaastossa. Kyseessähän on työhakemus, mutta kukaan ei ota lastensa vahdiksi jäykistelijää. On ehdottomasti plussaa, jos pystyt kirjoittamaan jotain kohdemaasi kielellä (itselläni oli muutama ruotsinkielinen lausahdus siellä täällä).

Älä unohda valokuvia. Jälleen kerran kannattaa miettiä, millaisen kuvan itsestään antaa. Valitse kuvia joissa hymyilet aidosti, olet tekemisissä lasten tai sisarusten kanssa ja joissa vaatetus on riittävä. Bikini- ja peiliposeerauskuvat ovat Nej Nej!

3. Älä nirsoile.
Vastaa jokaiselle, joka ottaa yhteyttä. Jos odotat unelmiesi perheen ottavan sinuun yhteyttä, olet kotona vielä ensi vuonnakin. Luonnollisesti saa olla vaatimuksia (3 lasta oli oma ehdoton maksimini, enkä halunnut alle 1-vuotiaita lapsia tai maaseudulla asuvia perheitä), mutta liian tiukat rajat saattavat sulkea täydellisesti itsellesi sopivia perheitä ulos. Ajattele sitä tältä kannalta: oma profiilisi ei varmasti anna täydellisen kattavaa kuvaa todellisesta minästäsi, joten miksi perheidenkään profiilit antaisivat?

TOP 3
Mitä kannattaa muistaa:

1. Työsopimus.
Tee sellainen. Se ei ole missään nimessä pakollinen, mutta se helpottaa elämää. Pyydä merkinnät ainakin palkasta, viikottaisesta työtuntimäärästä, tarkoista työtehtävistä (ettei tule yllätyksenä jos joutuukin moppaamaan lattiat joka viikko) ja irtisanomisajasta. Viimeinen ihan vain siksi, että todella moni tuttuni on heitetty pihalle ilman sen kummempia varoituksia.

2. Keskustelu kannattaa.
Jos jokin ottaa päähän, ei suju sitten millään tai muuten vain huolettaa, kerro siitä isäntäperheelle. Pikku murheista voi kehiä uskomattoman kovan stressin, jos sitä miettii vain omassa päässään. Nosta kissa pöydälle ja saa kerralla parempi mieli.

3. Älä erakoidu.
Ota yhteyttä samalla alueella asuviin au paireihin, käy tapahtumissa, tutustu kaupunkiin, tee jotain. Kukaan ei jaksa aupparin hommia, jos ei hanki kavereita ja vain nyhjää kotona. Ei tarvitse edes löytää niitä BFF-sielunkumppaneita, mutta on mahtavaa pyyhkiä raskas työpäivä kahvittelemalla samassa tilanteessa olevien kanssa. (Jos lähtee Ruotsiin, voin kertoa että vähintään 1/4 palkasta kuluu fikalla käyntiin.)

TOP 3 
Mitä au pairin ei tarvitse olla:

1. Supervaimo
Näitä kannattaa aina tiedustella etukäteen, ja kaikki ovat hyvin perhekohtaisia, mutta au pairin ei tarvitse välttämättä osata etukäteen tehdä ruokaa (Eheh. Minä.), pestä pyykkiä (Hei taas) tai pyörittää lapsiperheen arkea kuin orpokodin pääjehu. Nämä asiat oppii tehdessään. Au pair ei myöskään ole mikään kotiorja! Pääduuni on lasten hoitaminen ja lasten kanssa oleminen. Kotityöt kuuluvat pakettiin, mutta eivät vie suurinta osaa työajoista.

2. Kielinero
Ai et osaa ennestään ranskaa? No biggie. Yleensä perheet kertovat ilmoituksissaan millaisen kielitaidon au pair tarvitsee heidän luonaan. Kiinnostus kielen oppimiseen ja halu tehdä töitä sen eteen merkkaa enemmän kuin valmis sanavarasto.

3. Aina Aktiivinen Ja Iloinen Super-Sanna
Saa väsyttää. Saa olla pahalla tuulella. Saa lojua sängyssä ja tuijottaa tv-ruutua tunteja putkeen. Saa olla kuin kotonaan, mutta työt pitää hoitaa kunnolla ja kunnialla. Ei kukaan ole joka työpäivä parhaimmillaan tai hyvällä tuulella, mutta ota homma asiakaspalvelun kannalta: lasten kanssa skarpataan ja ollaan kuin maailma olisi ihana paikka, töiden jälkeen upotaan ketutuksen syövereihin ihan omissa oloissaan.

En voi vakuuttaa, että jokaisen au pair-kokemus tulee olemaan onnistunut, ihana ja elämän paras juttu. Shit happens. On huonoja perheitä, huonoja au paireja, huonoja olosuhteita, huonoja yhdistelmiä edellisistä. Omaan kokemukseensa voi vaikuttaa itse vain tiettyyn pisteeseen saakka. Mutta sen voin luvata, että olipa kokemus huono tai mielettömän hyvä (niin kuin minulla), sen kyllä muistaa koko loppuelämänsä! Enkä valehtele todetessani sadannen kerran, että tämä on kyllä yksi parhaista tavoista viettää välivuosi.

 Sara

Tukholma, ILY

Lyhyilläkin reissuilla ehtii hankkia uusia lempipaikkoja ja -kauppoja. Yli puolessa vuodessa lempiasioita kertyy huimia määriä, mutta niihin ehtii myös tottua siinä määrin, että kysyttäessä joutuu oikeasti raapimaan päätään ennen kuin osaa vastata.

Suosikkikahvilat Tukholmassa:

Konditori Princess, 
Stockholmsvägen 53
- Oma lähikahvila, josta saa parhaat savulohiwrapit ja semlat! Princessin ainoa miinuspuoli on, että se menee monien muiden kahviloiden mukana kiinni jo klo 19 arkisin.

Klik

Baresso Coffeé,
Nybrogatan 21
- Älyttömän mysig paikka! Älä anna katutason ahtaiden tilojen hämätä, koska hiukan sivummalta pääsee laskeutumaan alakertaan, josta löytyy mm. itämaistyylinen, himmeästi valaistu ja pulleilla sohvilla + tyynyillä kuorrutettu huone.

Parven tyyli on aivan eri kuin alemmissa kerroksissa. Klik

Tully's Coffee,
Götgatan 42
- Parhaat ja paksuimmat pirtelöt, joita olen ikinä maistanut! Makuja löytyy niiden perinteisten lisäksi mm. orvokki, purkka, vaahterasiirappi ja crème brûlée. Omat suosikkini ovat pistaasi ja amaretto.

Kunniamaininnat saa myös Café 60 (Sveavägen 60), jonka kakkuvalikoima saa pään pyörälle. Kestää kirjaimellisesti vähintään vartin valita, mitä haluaa maistaa. Toisen maininnan ansaitsee maailmanlaajuinen lemppariketjuni Starbucks (Central Station), jonka mysli-hunaja-jugurtti-mix on loistava välipala. Tai aamupala. Tai iltapala. Mikä tahansa pala.

Lempikaupat:

Pahoittelen, ettei minulta löydy tähän mitään ihania pikkuputiikkeja tai syrjäkujien aarreaittoja. Toisaalta voin valehtelematta sanoa, että kaikki täältä ostamani vaatteet/kamat ovat peräisin tasan yhdestä kaupasta:

Urban Outfitters,
Biblioteksgatan 11
- Mitäpä tätä sen enempää selittelemään. Omituisia, ihania, erilaisia, kummallisia ja välillä hämmentävän hirveitä vaatteita. Tykkään myös liikkeen sisustustyylistä ja taustamusiikeista.

Klik

Beyond Retro,
(mm.) Drottninggatan 77
- Vintagea. Ääripäästä ääripäähän: käyttövaatteita (kuolaan niitä farkkushortseja ja kirkkaita kukkakuoseja) ja suoraan ala-asteen ilmaisutaidon rekvisiittavarastosta repäistyjä vaatekappaleita. Hauska paikka käydä vaikka naureskelemassa menneille muotivirtauksille.

Klik

Paikat ylipäätään:

Stockholms stadsbibliotek,
Odengatan 63
- Tästähän tein ikioman postauksenkin. Ihana kirjasto. Kiva paikka opiskella, vakoilla muita (oikeasti yliopistossa) opiskelevia tai vain vaellella käytävillä ja portaikoissa.

Junibacken,
Galärvarvsvägen 8
- Tai oikeastaan se koko Djurgårdenin alue. Nätillä ilmalla on tosi kivaa kävellä Strandvägeniä pitkin keskustaan.

Olen tosi huono nimeämään mitään erityisiä paikkoja, koska mielestäni parasta on haahuilla jalan paikasta toiseen, tutuilta kaduilta täysin uusille tuttavuuksille ja mielialan mukaan. Käytännössä lempipaikkani on siis koko Tukholma.

Random-asiat:

Aksentti
- Kaikkia ei innosta cityläisten nopea, puuroutunut ja epäselvä tapa puhua, mutta itse tykkään siitä. Se kuulostaa kivalta, sitä on hauska yrittää imitoida ja onhan se nyt ehdottomasti parempi kuin suomenruotsalainen töksähtelevä intonaatio.

T-bana
- Ai että miten mahtavaa on kun T-banalla pääsee! Nopeaa, kätevää, ympäri vuorokauden... Korsisaaren kerran päivässä-busseihin tottuneena metrot kyllä sulatti sydämen. Ja ruotsalaiseen malliin jokaisella metrovaunulla on oma nimensä... :)

Uskollinen Reseplanare, johon ei kuitenkaan voi luottaa täysin.

Tuplana sanominen
- HejHej! TackTack! JaJaMen! Eikä unohdeta pirtsakkaa hymyä tai ystävällistä pään nyökäytystä!

Biomaten
- Eli leffateattereista löytyvä automaatti, jolta voi ostaa/varata lippuja mihin tahansa Tukholman elokuvateatteriin ja mihin tahansa teattereissa pyörivään elokuvaan. Kätevä, nopea, tehokas. Arvostan.

Melodifestivalien hypetys
- Ruotsin Euroviisuehdokkaan karsinnat kestävät monta viikkoa. Joka lauantai keräännyttiin perheen kanssa olohuoneeseen ja hihkuttiin omaa suosikkia jatkoon. Koko Ruotsi ei muusta puhunut kuin ennakkosuosikeista, omista arvailuista ja parhaista kappaleista. "Busy doing nothing", "Bröder" ja Helena Paparizoun "Survivor" soivat radiosta jatkuvalla syötöllä edelleen.

Kaikki ehdokkaat. Vasemmassa yläkulmassa mun suojatti Yohio. LutuLutu! Klik

Ilmapiiri
- Kyllähän sitä tekee mieli pukeutua ihan eri tavalla kuin Suomessa, kun on menossa ulos. Vaikka vain kauppaan. Eikä ole hienompaa tunnetta kuin luovia ihmismassojen seassa keskittyneempänä kännykkään kuin kulkemaansa reittiin, koska tietää tasan tarkkaan mihin on menossa ilman katsomistakin!

'Fika' ja 'mysig'
- Ei näille ole mitään vastineita suomeksi. Nerokkaat konseptit, jotka on ehkä parempikin jättää kääntämättä. Vaan älyttömän osuvat, jälkimmäinen varsinkin. 'Myskläder', 'myskväll', 'fredagsmys', 'vad mysigt'.

Vastapainoksi voin nimetä muutaman asian, jotka ottavat pannuun:

- Yhteenottojen välttäminen. Jos on joku ongelma, siitä olisi kiva saada kuulla. Periruotsalainen tapa on hymyillä aurinkoisesti ja huutaa pää punaisena oman pääkoppansa sisässä.

- Liika hiusgeeli. Frendien Ross jää kevyesti kakkoseksi niille liimaleteille, joita täällä viuhtoo. Lidingöläisten perushiusmalli: tuuhea, vaalea, puolipitkä leijonanharjamainen tukka ja liikaa geeliä.

- Tapoin orkideani. En ole perinyt äitini maagista kykyä kasvattaa mitä tahansa viilipurkissa.

Sara

P.s. Huomasin juuri, etten ole valokuvannut kaupunkia juuri lainkaan. Miljoona fotoa lapsista, Lidingöstä ja kavereiden kanssa häröilystä, mutta itse Tukholma on jäänyt välistä. Noloa... Tulee kiire kuvailemaan.

Nanny McMe

"Nanny McPhee: There is something you should understand about the way I work. When you need me but do not want me, then I must stay. When you want me but no longer need me, then I have to go. It's rather sad, really, but there it is.
[Nanny McPhee turns around to walk out of the room, but stops once she hears Simon]
Simon Brown: We will never want you!
Nanny McPhee: Then I will never go."

 Viikon verran vietin Suomessa lukulomalla. Sieltä palatessa hämmästyin, kun huomasin että lapset olivat oikeasti tainneet kaivata minua! Tajuton päällekkäinen pulina käynnistyi heti kun ilmestyin kadunkulmaan tyhjää matkalaukkua perässä vetäen. Nuorimmainen ujoili äidin helmoissa, mutta vilkuili minua muikeasti hymyillen. Heti pistettiin pystyyn lautapelimaraton ja koko ajan piti olla leikkimässä gladiaattoria tai hamsteria. (Gladiaattorinimeni on muuten vapaasti käännettynä 'Pahis' ja hamsterinimi 'Kristina Elisabet Charlotta'. Kumpikaan ei ole omaa keksintöäni.)

Viime aikoina olen muutenkin huomannut muutoksia lasten käyttäytymisessä ja olemisessa. Eivät ne mitään enkeleitä ole, mutta suhtautuminen minuun on muuttunut useilla pienillä tavoilla. Nuorimmainen huutelee minun nimeäni jos äiti tai isä eivät vastaa, ja nukahtaa iltaisin spontaanisti olkapäätäni vasten.

Keskimmäinen ei enää viskele tavaroilla tai nimittele suuttuessaan, kunhan vain raivoaa itsekseen. Hän on myös päässyt yli "ujostuksestaan" ja haluaa jutella ja leikkiä kanssani ihan vapaaehtoisesti. (Ensimmäisinä kuukausina meidän leikit oli tasolla 

"Äiti menee nyt töihin, leiki Saran kanssa." 

"En ikinä.") 

Vanhin taas kertoo avoimesti ihastuksistaan (ja ihmettelee yhtä avoimesti miksen ole jo naimisissa), hyppää estoitta päälle jos satun istumaan lattialla ja haluaa puuhastella kaikenlaista. Vapaasta tahdostaan eikä äidin käskystä.

Eli kaiken kaikkiaan kuulun kalustoon. Kukaan ei varo koskemasta - ensimmäisinä viikkoina vedettiin ruokapöydässä tuolit kauemmaksi minusta - tai puhumasta minulle, kukaan ei säikähdä jos korotan ääntäni, ketään ei häiritse kainalossani kiehnääminen, ja ylipäätään tuntuu yhä enemmän ja enemmän siltä, kuin olisin oikeasti osa perhettä enkä vain satunnainen lapsenvahti. 

Sara

Kun ei suju

Vaikka sitä kuinka yrittäisi parastaan tai tsemppaisi että kaikki sujuisi sulavasti, tuntuu arki usean lapsen kanssa sujuvan välillä juurikin näin:

Itse en ole Ylellä alkanutta Au pairit Lontoossa-sarjaa seurannut (vieläkin mietityttää, kuinka aupparin perusarjesta saa tarpeeksi mielenkiintoista telkkariin), mutta Ylen videopätkä au paireiksi haluaville on kyllä aika osuva... ;) Tsekkaa pätkä --> Aiotko sinäkin au pairiksi? ...Klik!

Sara

Elämä on

Tiedostan, että bloggailuun on tullut pienoinen tauko. Syystä että: opiskelu, työt ja kaikista hämmästyttävimmin: elämä! Koska jotenkin se iski tajuntaan, että jäljellä on enää kuukausi. Yksi vaivainen kuukausi, jonka ajan saan nauttia Tukholmasta ja mahtavista kavereista! Sen vuoksi olen hillunut lähes jokainen ilta jossain. Vasta täällä olen oikeasti ottanut onkeeni neuvosta 'Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi'. Niin olen tehnyt, minkä vuoksi päivittelytahtini on hidastunut. Joten pahoittelen, ja tarjoan lohdutukseksi tuhdin paketin satunnaisia kuvia viime päivistäni. :)

'

Mysigt on aina mysigt

Kermavaahdossa ei täällä pihistellä

Mun ulkoilupäivän kostyymini (...Vielä kun oli kevät)

Stockholms Universitet ja ilmainen semla

Hej Hej Johanna, ha det så bra i Finland!

Juokse villi lapsi

Ben&Jerry's uutuus - yksi kolmesta FroYo-jädestä<3

Junibacken! Kuva (c) Silja

Sara

Perheterapiaa osa 2

Host-perhe hiukan ihmetteli, kun pöngersin huoneesta ulos jo puoli yhdeksän maissa aamulla. Yleensä koko perhe on ehtinyt jo lähteä kuntosalille ennen kuin olen edes kylkeä kääntänyt, mutta tämä lauantai oli poikkeus! Oltiin sovittu aamiaistreffit oman perheen kanssa, joten virkeänä (en aivan) suhelsin kohti keskustaa maha kurnien.

Päivän pääohjelma oli Tekniska Museet ja siellä pyörivä Game On 2.0 pelinäyttely. Olin ajatellut sen esittelevän vitriinien takaa pelikoneiden kehitystä vuodesta x saakka, mutta paikan päälle oltiinkin kerätty yli 100 pelikonetta ja peliä, joita vieraat saivat testata. Pelinatiivi pikkuveljeni ei edes vilkaissut käsissään olevaa ohjainta, alkoi vaan naputella menemään kaadellen vastustajia tieltä. Itselläni oli ongelmia x-boxin kanssa (liikaa nappuloita!!), mutta ikivanha Tetris sujui niin kivasti, että pääsin ennätyslistalle.

Tollanen kiva pieni jono, joka ei mahtunut sisään rakennuksen aulaan. Onneks meni aika nopeasti.

Kokeiltiin kaikki mahdolliset pikselimössöpelit (mm. äidin ja isän lapsuudesta tuttuja tv-pelejä) ja tietty Play Station 4, kun sekin sieltä löytyi. Omat ylivoimaiset suosikkini Tetriksen lisäksi ovat ikivanha Pac-Man (joy stick rules!), Game Boy-versio Sonicista ja älyttömän rasittava uusi tuttavuus Parappa the Rapper 2! Jammailin ihan sekapäisenä sen ruudun edessä, jotenkin unohdin olevani julkisella paikalla.
Jos haluaa tsekata mistä on kyse, var så god! :D

Siinähän yritätte lyödä mun ennätystä

Tekniska museetista vielä sen verran, että se on yllättävän suuri paikka. Jos haluaa kiertää koko rakennuksen, kannattaa varata kunnolla aikaa ja todennäköisesti joutuu pitämään ruokapaussinkin.

Tekniskan jälkeen eriydyttiin, pojat lähti tekemään omiaan ja minä ohjasin äidin Fotografiskaan. Siellä oli osa näyttelyistä ehtinyt vaihtua, mikä oli tosi kivaa. En oikein välittänyt niistä itkevistä kakaroista ja ylitaiteellisista eläinkuvista. Sen sijaan Julia Fullerton-Battenin 'Blind' oli hieno, valokuvasarja sokeista ihmisistä heidän itse valitsemaansa taustaa vasten. Huoneen kajareista kuului mallien tarinat heidän itse kertominaan. Myös saman taiteilijan muut työt olivat upeita.

Illalla lähdettiin etsimään Urban Deli nimistä kahvilaa jostain Södermalmin ytimestä. Niin ytimestä, ettei sinne päässyt julkisilla lainkaan. Pienen kävelyn ja ahkeran kartan tutkimisen jälkeen löydettiin paikka, joka oli oikeasti todella urban. Sisustusta ja asiakaskunnan vaatetusta myöten. Eihän siinä muuta, mutta tukka tuulen pörröttämänä tunsin itseni hitusen alipukeutuneeksi. Mukava ravintola/baari/kahvila/luomutuotekauppa, jossa voisi kyllä käydä päiväsaikaankin tsekkaamassa kahvitarjonnan!

Oli hauskaa toimia oppaana omalle perheelleen. Varsinkin kun oikeasti oli melko selvillä koko ajan siitä, mihin suuntaan seuraavaksi käännytään. Pikkuveljeltäkin tuli kommentti: "Sä oot ihan ruotsalainen. Ja sun suuntavaisto on huomattavasti parantunut."
IIK, olen koko ikäni odottanut kuulevani jotain positiivista suorastaan naurettavasta suuntavaistostani. Nyt se on todistettu, löydän perille! Osaan suunnistaa!

Viikonloppu oman oikean perheen kanssa oli rentouttava. Sai puhua mitä sattuu ja miten sattuu, ei tarvinnut vahtia yhtään ketään, ei tarvinnut maksaa yhtään mistään (kiitos äiti ja isi) ja sai olla vapaasti niiden henkilöiden kanssa, joiden seurassa olen viettänyt reilusti yli puolet elämästäni. Otetaanhan pian uusiksi, jooko? :)

Sara

Perheterapiaa osa 1

Äiti, isi ja pikkuveli tuli moikkaamaan mua Tukholmaan! Sillä välin kun pojat linnoittautui hotellin telkkarin eteen jännäämään Suomi-Ruotsi - matsia, me lähdettiin äitin kanssa viuhtomaan ympäri Tukholmaa. Oli kivaa puhua oikein kunnolla, siitä ei tullut loppua millään. Puhuttiin t-banan liukuportaissa. Kävellessä. Lounasta syödessä. Sovituskopeissa sieltä seinien yli.

Host-äiti vinkkasi mahtavan argentiinalaisen ravintolan, jota ei oltaisi koskaan keksitty ilman apua. Paikan idea oli, että tilataan useita eri kokoisia annoksia ja jaetaan ne sitten ruokailijoiden kesken. Näin tuli maistettua mm. simpukka-katkarapusalaattia, sitruunakalaa mangokastikkeella, avokadodippiä ja mielettömän hyvää lohi-chilipaistosta.

Tarjoilija oli myös aivan ihana tapaus. Meidän pöytäseurahan puhui pääasiassa suomea (keskenään siis), äiti ja iskä keskusteli englanniksi ja minä ihan pokkana pelkästään ruotsiksi. Ja se tarjoilija muisti tämän kaiken, kertoi vanhemmille viineistä englanniksi ja tiedusteli heti perään minun toiveitani ruotsiksi. Olin erittäin tyytyväinen, koska hyvin usein myyjät ja tarjoilijat vaihtavat kieltä pientenkin takelteluiden ilmaantuessa.

Oli hiukan karua palata yksin kotiin muiden jäädessä hotellihuoneeseen. Teki mieli jäädä sinne myös. Ei minulla varsinaisesti ole ikävä perhettäni, mutta kun ne tuolla lailla tupsahtaa päiväksi paikkaan jota olen alkanut pitää kotikaupunkinani, se tuntuu hassulta ja kirvelee hiukan.

Sara

Marikki, Eemeli vai Ronja? Ne kaikki.

Arvatkaa, missä kävin! Arvatkaa! 

Innostus on aivan sallittua, koska eräs mukavan aurinkoinen päivä repäisin itseni sekä Idan ja Siljan irti arjesta. Onhan sitä olemassa vaikka mitä kivaa tekemistä, mutta meidän aamupäivän aktiviteetti lyö kaiken laudalta. Me mentiin Junibackeniin!

Viime kerrasta on vierähtänyt yli kuusi vuotta, eikä kumpikaan seuralaisistani ollut koskaan käynyt aiemmin *gasp* tutustumassa paikkaan. 

Ajankohdan ollessa keskellä viikkoa ja arkipäivänä, sisätiloissa vellova lapsimassa ei ollut erityisen tukahduttava. Ihan hyvin mahduttiin kolme täysikasvuista sinne satukirjojen lavasteiden sekaan. Kierrettin jokainen huone tarkasti läpi, räplättiin jokaista tavaraa ja tungettiin kaikkiin koloihin joihin vain mahduttiin (ja muutamiin kyseenalaisiin, joista poistuminen vaati tarkkaa suunnittelua ja hitaita liikkeitä).

Mun susi.

 Suosikkejani Junibackenissa olivat ehdottomasti Viirun ja Pesosen mökki (siellä oli niitä omituisia pikkuhyypiöitä joka puolella, myös ruokakomerossa. Paloviinapullon päällä. Pesosella on extremet rentoutumiskeinot.) Peppi Pitkätossun hevonen Pikku Ukko, joka oli melkein yhtä valtava kuin lapsuusmuistoissa, ja ne kanat. Jollain on ollut melkoinen innostus kanoihin, koska niitä oli kirjaimellisesti kaikissa ilmansuunnissa ja jokaisen puun oksalla.

Vaikka eihän mikään voita sitä satujunaa. Jos siihen olisi saanut mennä useamman kerran, me oltais varmaan körötelty koko päivä Vaahteramäen yläpuolella, Ryövärimetsässä ja Katto Kassisen huoneessa. 

Meidän edellä satujunaan meni monta turistiryhmää, joille junamatkan selostus laitettiin englanniksi. Me otettiin tavoitteeksi, että kukaan ei olettaisi meidän olevan muita kuin natiiveja ruotsalaisia. Ja niinhän siinä sitten kävi, että automaattisesti tuli ruotsalainen selostus. Jee! 

Ihanaa henkilökuntaakin siellä on. Kukaan ei hetkeäkään kummastellut, mitä kolme aikuista touhusi siellä ilman lapsia. Kukaan ei katsellut kummallisesti, kun kyykittiin vuorotellen miniatyyritalojen sisällä ja kurkittiin ikkunoista. No vähän tuli kummia silmäyksiä kun tavallaan jumiuduin takapuolesta pienoisjunan perävaunuun, mutta pääasiassa kaikkien mielestä oli ihan normaalia, että aikuisetkin tykkää saduista. 

Jos joku vielä miettii, mikä se Junibacken oikein on, tuolta löytyy kaikki tarvittava info. Myös englanniksi. ;) Sagan om Junibacken

Sara

Fotografiska museet

Museoissa käydessä oma luovuus nostaa päätään. Fotografiskassa oli useita hienoja näyttelyitä, mutta muutaman idea meni totaalisen ohi. Oli vaikeaa olla kokeilematta mihin itse pystyy kuvataiteilijana... Ehkä näillä ei vielä omaa näyttelyä perusteta, mutta tunteella ja yhteistyössä nämä on tehty. Vapaa tulkinta.

Lempparivalokuvan ostin postikorttina. 

Omittiin se valokuvauskoppi hetkeksi itsellemme. Hiukan oli ahdasta, mutta hyvin mahduttiin kaikki kolme samaan kuvaan pienellä väännöllä ja kompromisseilla. Jokainen sai vailta minkä osan naamastaan jättää kuvan rajauksen ulkopuolelle...

Sara 

Makeannälkä keinot keksii

En tiedä olenko ainut, jonka makeannälkä ajaa aika ajoin epätoivoisiin tilanteisiin. Tarina kertoo (ei lainkaan henkilökohtaisia kokemuksia näistä...), että epätovoiset ihmiset ovat mm. rouskuttaneet pelkkiä strösseleitä, napanneet ruokalusikallisen kinuskikastiketta tai tehneet erän mokkapalakuorrutetta - tai porkkanakakun kuorrutetta - ja syöneet sen sitten lusikalla suoraan muovikulhosta.

Kävi siis niin, että hervoton makeannälkä esti keskittymisen mihinkään muuhun. Kauppaan en jaksanut vaivautua, koska rahaa en halunnut käyttää. Ratsasin siis keittiön kaapit, mutta kertokaapa kuka kehtaa syödä työnantajansa suklaata ilman lupaa? En minä.

Päädyin hätäratkaisuun: kaikki kelvolliset ainekset kaapista samaan kippoon, sekoita, nauti. Tein siis vadelma-banaanimarenkeja ilman ohjetta.

Mestariteoksiahan nämä ovat

Aineksia käytin seuraavasti:

2 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria
kipollinen vadelmia ja pilkottua banaania

1. Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi (te tiedätte sen 'käännä-kippo-ympäri'-säännön).
2. Sekoita joukkoon vadelmat ja banaani.
3. Lusikoi leivinpaperille mieleisesi kokoisia palleroita.
4. Paista uunissa kunnes pinta on kovettunut. Omat marenkini olivat 125 asteessa yhden Greyn anatomian jakson verran, koska halusin sisuksen jäävän löysäksi. Muuten kannattaa ehkä antaa olla kauemmin... :D

Hyödyllisin lifehack ikinä: keltuaisen saa erotettua valkuaisesta tyhjällä muovipullolla. Kun puristaa pulloa, asettaa sen suun vasten keltuaista ja hellittää puristusotetta, pullo tavallaan imaisee keltuaisen kokonaisena. Nopeaa ja tehokasta!

Makeannälkä lähti vikkelään, mutta pieniä ongelmia oli saada marengit leivinpaperilta lautaselle ehjinä. Ja koska maku oli jälleen kerran tärkeämpi asia kuin esteettisyys (usein seurassani leiponeet varmasti vahvistavat väitteen), en välttämättä laittaisi juuri näitä näytekappaleita tarjolle vieraita varten. Vaan job well done, ensi kerralla voi sitten keskittyä tuotekehittelyyn! ;)

Sara

LOL - Loistavasti Onnistunut Lasagne

Päivä alkoi kummallisesti: heräsin pirteänä ennen herätyskellon soittoa (klo 6.55). Lasten kanssa lähdettiin liikkeelle etuajassa (klo 7.50). Kaikki kilpailivat siitä, kuka saa autetua minua eniten (tätä ei koskaan tapahdu). Aamu oli leuto ja valoisa. Ihan sellainen olo, ettei mikään voi mennä pieleen! Ts. Täydellinen päivä yrittää tehdä lasagnea ensimmäistä kertaa eläessään.

Yleensä perheen äiti jättää minulle lapulla sekä päivän ruokalajin että sen valmistusohjeet. En oikeastaan edes jaksa selailla keittokirjoja ja miettiä, mitä seuraavana päivänä syötäisiin. Tällä kertaa löysin kuitenkin kiinnostavan ohjeen eräästä seuraamastani blogista. Kyseessä on lasagne, jossa pasta on korvattu kesäkurpitsalla ja se valkoinen mitälie siellä välissä korvattu kevyemmällä raejuusto-versiolla.

Ohjetta luin netistä. Tässä teille, jotka ihmettelitte mihin iPadia tarvitaan. Olis ollut melko kätevä. 

Kesäkurpitsan itkettäminen käynnissä

Ensi kerralla lisään mozzarellan myöhemmin ettei se tummu liikaa

Päivän ilmiselvän onnistumisteeman myötä lasagnesta tuli älyhyvää. Ilmeisesti reseptin vuoka on pienempi kuin omani, koska juustotäytettä ei riittänyt kolmeen kerrokseen. Suola loppui kesken kesäkurpitsaa itkettäessä ja mozzarellat hiukan kärvähtivät silmän välttäessä (joo joo ei sais selata Facebookia ruokaa laittaessa, mutta oikeasti se oli vain pikkuruinen hetki!), vaan kesäkurpitsoista tuli täydellisen pehmeitä ja jauhelihakastikkeesta sopivan tulista. Olen kai kuluttanut loppuun surullisenkuuluisan kokkailuun liittyvän epäonneni (=uusavuttomuuteni)? :)

Maistoin palasen alakulmasta, oli ihan pakko :3

Super-Sara,
The kitchen god
(today at least)

På bibblan

Opiskelu töiden lomassa on hankalaa. Ei siksi, että olisi liian vähän aikaa, koska vapaata minulla on n. 6 tuntia päivässä. Ei siksikään, että materiaalia olisi jotenkin liikaa tai se olisi liian vaikealukuista, koska kirja on täsmälleen sama kuin viime vuonnakin. Syynä ei liioin ole se, ettei olisi rauhallista paikkaa jossa lukea. Ainut ja isoin syy on minä itse! Allekirjoittanut homehtuu mieluummin peiton alla Netflixin seurassa kuin lähtisi vesipullon ja viinirypäleiden kanssa opettelemaan käsitteitä ulkoa.

Olen todennut, että kotona houkutus puuhailla jotain muuta (mm. syödä, soitella sukulaiset läpi tai järjestää sukkalaatikko ensin värin ja sitten mielialan mukaan) on ylivoimaisen suuri. Vaan kirjastoon ei tule koskaan lähdettyä ajoissa, jolloin kehiin astuu maailman epämääräisin selitys "ahaa, no ei tässä enää jaksa lähteä, en mä kuitenkaan mitään järkevää enää ehdi opiskella".

stfu and let me be-mood

Selvitin kuitenkin suorittamattoman opiskelun ongelman: sovin opiskelutreffejä aupparikollegoiden kanssa, joilla on myös pääsykokeet edessä. Sovittua tapaamista ei voi perua, jolloin on pakko poistua talosta. Kaverin tapaaminen toimii myös porkkanana, joka voi harhauttaa ajatuksia: mikä opiskelu? tässähän mä olen juuri lähdössä kahville X:n kanssa! (= tsemppikahvi opiskelupätkän loppupuolella, jotta jaksaisi kesittyä loppuun asti)

Lidingön kirjasto on suloinen, pienehkö mutta tarpeeksi monipuolinen ja viihtyisä. Siellä on omat paikkansa jutusteleville ja ehdotonta hiljaisuutta kaipaaville, on nojatuoleja tai sohvia mukavuudenhaluisille ja järkyttävän kovia puutuoleja niille, jotka eivät katso ansaitsevansa minkäänlaista iloa elämäänsä. Otin aina nokkiini jonkun sanoessa poikkipuolisen sanan ihanasta pikku kirjastostani (jossa mm. jäin koukkuun Rolling Stone-lehteen), mutta Stadsbibliotekissa käytyäni tunteeni lähikirjastoa kohtaan ovat ikävä kyllä väljähtyneet. (Sitä Rolling Stonea aion kyllä edelleen käydä lukemassa.)

Tukholman kaupunginkirjasto ei ole ulkopuolelta kaunis tai vaikuttava. Se on tympeä näky, kuin ruma oranssi laatikko jonka päälle joku on kipannut yhtä lailla ruman, oranssin lieriön kuin hiekkakakun. Hetken ajan ehdin marista oman pikku kirjastoni olevan paljon parempi, kunnes ehdin sisälle asti. Koko paikka on kuin jostain elokuvasta! Se ulkoa niin ruma hiekkakakku muodostaakin sisäpuolella kirjaston ytimen, pyöreän huoneen jonka seinien jokainen sentti on tummien puuhyllyjen peitossa lattiasta kattoon asti. Koska kukaan ei luonnollisestikaan yletä aivan ylimmille hyllyille, pääsee kiikkeriä rappuja pitkin kipuamaan ylätasoille. Tasoille, monikossa.

Klik

Yritin ottaa valokuvia. Totta kai yritin. Mutta olin niin ihastunut rakennukseen, että jokainen kuva oli tärähtänyt tai muuten vain riittämätön (kirjaimellisesti riittämätön: ei mahtunut kokonainen seinä yhteen kuvaan)... Ja vaikuttihan sekin, että yritin sulautua tyylikkäisiin tukholmalaisopiskelijoihin ja kameran kanssa viuhtominen ja sählääminen olisi paljastanut valeasuni.

Kirjoja kirjoja kirjojaaaaa... Klik

Tuntui jännältä istua pitkien yhteen liitettyjen pöytien ääressä useiden selvästi korkeakouluopintojaan tekevien ihmisten keskellä. Oma pikkuruinen kirjani tosin kalpenee niiden mahtavien kirjavuorien rinnalla, joita muilla oli edessään. Luonnollisesti vilkuilin jatkuvasti mitä muut tekivät. Vieressäni yritettiin kääntää Shakespearin teosta ruotsiksi (miksi?), etuoikealla oli käynnissä 15cm paksun monistenipun alleviivaaminen, ja vastapäätä istuvilla MacBookejaan napsuttelevilla tytöillä oli läjä 'Maailman kirjallisuus: Romantiikka' - tyylisiä lähdeteoksia edessään. Ja useimmilla tietty ne pahviset kahvimukit käden ulottuvilla.

Sain loppujen lopuksi opiskeltua. Vähän, mutta siitähän se lähtee. Stockholms stadsbibliotek vakiintunee jokaiviikkoiseksi lukupaikakseni, ajatukset on helpompi keskittää yhtä intensiivisesti opiskelevien seurassa. (Kaverini sanoi, että paikan fiini ja ankara ilmapiiri saa hänet häpeämään itseään, jos hän ei näytä yhtä ahkerasti opiskelevalta kuin muut. Toimii se niinkin.)

Sara

Sinisiä hetkiä ja sushia

Sininen hetki @ Täby

Ennen auppariksi lähtöä lueskelin muiden pitkin maailmaa sijoittuneiden au pairien blogeja. Muistan, että kamalasti alkoi ottaa päähän postausten aiheet, koska niillä ei ollut mitään tekemistä varsinaisen au pairina toimimisen kanssa. Pelkkiä 'kävin shoppailemassa täällä' ja 'hengailin tämän kanssa tuolla' tai 'tällaisen aamiaisen kokkasin kolmessa tunnissa'. Jälkikäteen tämä huvittaa, koska saatan omistaa kokonaisen postauksen uudelle paidalle ja kuitata työt kahden sanan sivulauseella. Nyt ymmärrän, miksi café lattesta saa enemmän irti kuin aamulla kotiin unohtuneista rukkasista.

Koska lastenhoito ei ole elämäni kutsumusammatti, arki tuntuu välillä lannistavalta. Silloin yritän keskittyä täällä viettämäni ajan hyödyntämiseen tavoilla, joista jää kivat muistot ja joiden avulla jaksaa taas taistella vihannesten välttämättömyydestä tai lastenohjelmien katsomisesta (vinkki vinkki: piilota digiboksin kaukosäädin, on helpompaa olla tappelematta kun kapulaa ei vain löydy!). Olen myös yrittänyt oikeasti panostaa lasten kanssa puuhailuun ja kehittää jotain järkevää ja lapsenvahtimaista tekemistä.

Paperihelikoptereita ja vesivärejä. Ilmapallot oli tämän päivän keksintö!

Viime päivinä vapaita tunteja olen kuluttanut mm. kavereita näkemällä (Oli hauskaa käydä katsomassa Hobitti keskellä yötä ja päästä takaisin kotiin ilman sen kummempia odotteluita. Sitä paitsi 3D-lasit on täällä niin päheet.) ja Tukholman eri kaupunginosia suurennuslasilla tutkimalla. Esim. Södermalmin Beyond Retro on aika jännä liike. Sieltä löytyy vaatteita teatterien puvustamosta käyttökelpoisiin vintage-mekkoihin.

3D-rillit ja jännästi kalventava talvivalo

Huomasin että olen pyörinyt Ruotsissa jo nelisen kuukautta, enkä ole juurikaan poistunut luomani mukavuusalueen ulkopuolelle. Tuhlausta! Kun kerrankin on aikaa ja mahdollisuudet pyöriä toisessa maassa, pitäisi oikeasti tehdäkin jotain. Kauheasti kiinnostaisi luonnonhistoriallinen museo, Uppsala ihan alueena, oman t-bana -linjan päätepysäkki (ihan vaan uteliaisuudesta) ja Junibacken, kun viime kerrasta on ainakin kuusi vuotta aikaa...

Vannon, että mulla on muitakin vaatteita kuin toi paita.... Ja avokado on nams.

Sunnuntaina kävin läpi läheisellä tallilla 'knatteridning ledarekurs'-ohjelman, jonka jälkeen kelpaan taluttamaan poneja lasten ratsastustunneilla. Olin henkisesti ihan varautunut tappelemaan ruotsinkielisten termien kanssa ja hymyilemään pirteästi laadukkaissa merkkivarusteissaan parveileville ruotsalaismammoille. Vaan eipä ihan käynyt odotusten mukaan: kurssi siis kesti 15min ja sisälsi esityksen, jonka aikana seurasimme kuinka tallityöntekijä suitsi ja satuloi ponin. Olen nyt siis aikamoinen ekspertti.

Sara

P.S. HAHHAAAH en kykene vastustamaan vahingoniloa. Täällä on kylmimmillään ollut -9 astetta. Kiva päästä pakenemaan suomalaista maailmanlopun talvea. Ja maailmanlopusta tuli mieleen, eikös sieltä oo taas yksi tulossa? Ragnarök iskee 22.2.2014 joten eiköhän aleta taas hamstrata ruisleipää ja purkkiruokaa. ;)