sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Giddyup!

'Viikko on seitsemän vuorokauden mittainen ajanjakso, joka summittain vastaa yhtä neljännestä kuunkierrosta.' Näin kertoo Wikipedia, mutta sieltä ei näekään mitä muuta viikko vastaa. Nimittäin seitsemän päivää on kulunut siitä, kun tupsahdin tälle saarelle! Jos totta puhutaan, tuntuu se kaksinkertaiselta ajalta. Ajattelinkin siksi tehdä pienen +/- listan kaikesta tapahtuneesta.
+ Yleinen fiilis. Tämä perhe on ottanut mut vastaan älyttömän hyvin. En ole palkoillinen, joka sattuu asumaan saman katon alla. Viihtymisestäni ja voinnistani huolehditaan ja asiat käydään läpi useamman kerran, jos ensimmäisellä ei mene perille.
+ Yksityisyys. Oma huone, oma vessa ja iltaisin periaatteessa oma kerros vanhempien oleskellessa ylhäällä nukuttamassa lapsia. Ovesta ei astu sisään kukaan ilman lupaa, ja vapaa-aikaakin riittää.
+ Kaikki on lähellä. Enkä tarkoita tällä vain kaupungin merkkejä, vaan oikeasti kaikkea. Haluan ihmisvilinää ja kahviloita? Astun metroon ja check. Haluan tarpoa kumpparit jalassa keräämässä vaahteranlehtiä? Astun ulos ovesta ja check. Halusinpa sitten hiustenkuivaajan tai salmiakkia, homma hoituu alle tunnissa.
+ Talli! Lähdin host-äidin ja tytön kanssa jälkimmäisen ratsastustunnille ja DAMN onko viime kerrasta ihan liian kauan! Vastaan pöllähti hevosenhaju, rivikaupalla karsinoita, kottikärryjen ja luutien kanssa vilistäviä tallityttöjä ja tietty ne hevoset. Onneksi tyttöseni ei ole ratsastanut kovin kauaa, joten sain auttaa hevosen varustamisessa ja huoltamisessa. Käytännössä roikuin eläimen kaulassa kaksin käsin kunnes oli pakko päästää irti. Host-äiti ehdotti, että kävisin ilmaisen valmennuskurssin, jotta voisin käydä tallilla äidin puolesta. Sehän passaa!

Tässä on alle puolet tallin asukkien karsinoista. Kulman takana talli jatkuu ja jatkuu ja jatkuuu...

+ Edistyminen. Kaikilla osa-alueilla ja kaikin tavoin. Varsinkin uhmaikäisen keskimmäisen äärimmäisen hidas lämpeneminen minulle tuottaa iloa. Tänään sain ison läjän pluspisteitä kokoamalla lahjaksi saadun Lego-paloauton. Kiitos universumi kahdesta pikkuveljestä legoineen kaikkineen!
+ Kotijoukot. En käsitä niitä ihmisiä, jotka eivät soita vanhemmilleen lähdettyään maasta! Omia vanhempiani olen häiriköinyt kaikin mahdollisin tavoin puheluista kuvaviesteihin ja lähes päivittäin.

Ja sitten niitä miinuspuolia:
- Uhmaikä. Keskimmäisen kanssa on tosiaan ollut hankalia hetkiä, kun toinen ei ymmärrä miksi olen ilmestynyt heidän perheeseensä, suuttuu kun en ymmärrä hänen puhettaan ja kieltäytyy olemasta tekemisissä kanssani. Otan jokaisesta suopeuden hetkestä kaiken irti ja toivon parasta. Kaiken hyvän on sitten parasta tulla niille, jotka odottavat!
- Palovamma. Hiukan nolotti ensimmäisenä ruoanlaittohetkenä. Ihka ensimmäinen asia jonka tein, oli tökätä kämmen tulikuumaan uuniin ja hankkia upea violetti palovamma kämmensyrjään. Ei ollut upein hetki elämässä.
- Väsymys. Jatkuva vieraan kielen käyttäminen ja uudet asiat vievät voimat. Sammahdan klo 21 jälkeen kuin katkaisimesta kääntäen ja nukun kuin kuollut. Tosin vaihtokokemuksesta tiedän, että tämä välivaihe menee ohi. On itse asiassa menossa jo, sillä ensimmäistä kertaa mulla oli voimia avata Dags Grammatik ja kerrata hiukan partisiippejä...  
- Pienet lapset. Mistä olisin voinut tietää, että 1,5 -vuotiaat ovat vahvoja kuin gorillat, liikkuvat valonnopeudella ja vaativat vaipanvaihtoa?! Vaihdoin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni vaipan. Toimenpide vei 15min aikaa ja 4 vuotta elämästäni. Ja väärin päinhän se vaippa loppujen lopuksi oli. Jestas.    
Pixarin Lentokone-elokuva oli hitti. Toinen lapsista kuitenkin hylkäsi 3D-lasit vartin jälkeen ja katsoi koko elokuvan ilman. Oli kuulema paljon parempi niin :D

Ensi viikon alku jännittää, koska silloin molemmat vanhemmat ovat töissä ja joudun oikeasti hoitamaan asiat yksin. Ei kai siinä muuta kuin satulavyö kireälle, pohkeet humman kylkiin kiinni ja täysillä eteen! 
Sara

torstai 26. syyskuuta 2013

Päivän sana

Vaikka olen oleskellut Ruotsissa vasta vähän aikaa, vieras kieli kulkee koko ajan mukana. Huomasin, että joka päivä mieleen palautuu muutamia sanoja tai alleviivauksia iki-ihanista Varför inte! -oppikirjoista! Hassua huomata, että ne lukemattomat alleviivaukset ovat tallentuneet jonnekin pääkopan perukoille. 

Mieleen pulpahtavat sanat eivät kuitenkaan ole niitä kaikkein käyttökelpoisimpia. Lähinnä olen herättänyt ihmetystä perheessä kysäisemällä yhtäkkiä, onko jokin keksimäni sana edes olemassa. Tähän mennessä päivän sanojen varastoon on kertynyt mm. käydä intti, geeniteknologia, täydellä höyryllä, jädä kiinni rysän päältä, kohdistaa katse sekä kuivapestävä.

Sara

P.s. En voi käsittää miten ystävällisiä bussikuskeja täällä on! Tähän mennessä olen käyttänyt busseja seitsemästi. Jokaisella kerralla kyytiin astuessa kuski hymyilee leveästi ja tervehtii vuorokaudenaikaan sopivalla tavalla. Ei kiukkuisia mulkaisuja, ärähdyksiä, karjaisuja tai mutinaa. Ruotsi - hyväntuulisten bussikuskien maa!

tiistai 24. syyskuuta 2013

Lidingö

Lidingö on saari Tukholman edustalla ja kuuluu siis Tukholman lääniin. Tämä nimenomainen alue on tavallaan puolet maaseutua ja puolet kaupunkia. Ikkunasta pihalle katsoessa näkee vain metsää ja omakotitaloja, joka paikkaan pääsee nopeammin jalan tai pyörällä kuin autolla ja 200m päässä kodista on massiivinen ratsastuskoulu. Täällä on ihan sekaisin peltoja ja skeittipuistoja, lenkkipolkuja ja tenniskenttiä.

Mun host-äiti kertoi, että Lidingötä pidetään urheilun ja terveyden keskuksena. Täällä lenkkeillään ja käydään kuntosalilla, ja joka vuosi on lukuisia eri urheilukilpailuja. Yksi isoimmista on Lidingöloppet, joka itse asiassa on maailman suurin maastojuoksukilpailu! Ensi viikonloppuna koko Lidingön liikenne on sekaisin ja bussit eivät kulje, kun sellaiset 30 000 juoksijaa ympäri maailmaa tulee juoksemaan mäkiä ylös ja alas.

Mua nauratti kun kuulin, että saarelle rakennetaan parhaillaan sen ensimmäistä hampurilaisravintolaa, mihin kaikki asukkaat suhtautuvat nuivasti sen epäterveellisyyden takia. Onneksi kukaan ei näe kuinka paljon suklaata mä täällä syön! (Paitsi mun host-äiti, jolla on aina karkkipussi käsilaukussa kaiken varalta.)

Kaupunkivaikutelmaa korostaa myös se, että täällä pääsee käyttämään lähes jokaista kuviteltavissa olevaa kulkuvälinettä: omien jalkojen, autojen ja bussien lisäksi juna ja lautta ovat tosi yleisiä ja käytettyjä kulkuvälineitä. Tai se juna on oikeastaan metro, joka Lidingössä kulkee maan päällä ja sukeltaa sitten yhdistymään Tukholman metroverkkoon.

Tänään me vietettiin tyttöjen päivä kaupungilla. Minä, mun host-äiti ja perheen tyttö kaverinsa kanssa hypättiin lauttaan ja mentiin Tukholmaan Livrustkammareniin tutkimaan kuninkaiden ja kuningattarien jalokiviä, vaatteita, vaunuja ja vanhoja tavaroita. Me jumiuduttiin melko pitkäksi aikaa puoleen väliin värittämään piirroksia. Host-tyttö totesi, että mä olen varmasti poika, koska kaikki muut valitsi kuvan prinsessasta hevosineen, kun mä taas nappasin lohikäärmeen.

Mysing ja Gurli on meidän paikallislauttojen nimet :D


Yritin tehdä mun kuvasta naisellisemman värittämällä haarniskan vaaleanpunaiseksi. 



Kuningatar Kristinan kirjeistä lainatut kommentit Livrustkammarenin ikkunoissa olivat omia suosikkejani. 


Maanantaina kävin muuten host-äidin mukana ensimmäistä kertaa bodypumpissa, jonka ansiosta treenamattomat käsivarret ovat nyt entistä käyttökelvottomammat. Mutta jäin tavallaan koukkuun, pitää kai hankkia salikortti...

Sara

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Alussa oli saari, matkalaukku ja Sara

Ensimmäisen päivän fiilikset ovat heitelleet kattavasti päästä päähän akselilla 'älkää-katsoko-nyt-itkettää' ja 'miten-kaikki-on-näin-mahtavaa'. Lentokentällä oli melko orpo olo. Haahuilin yksin kassieni kanssa ja parkkeerasin yksin neljän hengen pöytään.

Mieliala heilahti toiseen päätyyn, kun näin Arlandan kentällä odottavan vastaanottokomitean. Koko perhe oli paikalla rattaissa nukkuvaa pienimmäistä myöten! Lapset olivat askarrelleet Suomen liput teipistä ja eläintarroista. Omassani on norsu, kolme leijonaa ja prinsessa Ruusunen, mitkä tekevät sinivalkolipusta paljon mielenkiintoisemman. 

Olin pelännyt, etteivät lapset halua kotiinsa jotain vierasta tyttöä tai muuten vain suhtautuisivat nuivasti. Aika turha pelko tämän perheen kanssa. Kaikki kolme lasta hyppivät seinille ja kilpailivat siitä, kuka saa esitellä huoneensa ensin! Heti laukut purettuani kolme kääpiötä istuttivat minut matolle ja opettivat kaksi suosikkileikkiään: 'fritt fram' (piilosta) ja 'under hökens vingar', joka on tavallaan versio mustasta miehestä. Lisäksi perheen äiti kertoi, että vanhin lapsista oli jo viime viikolla kertonut koko luokalleen, että hänen suomalainen isosiskonsa tulee ihan pian!  

Kaiken kaikkiaan olo on tervetullut ja toivottu, ja tällä hetkellä vaikutan melko lailla samalta kuin Irvikissa. Harry Potterin silmälaseilla ja hassulla suomalaisella aksentilla, tietty. (Lausun suklaan väärin. Se ei kuulosta yhtään oikealta, käski vanhempi pojista ilmoittamaan. Ilmeisesti suhu-äänne ei ihan vielä suju...)

Arkihan pyörähtää käyntiin täysillä vasta viikon kuluttua, kun perheen äiti palaa töihin ja minä jään yksin trion kanssa. Siihen asti minun täytyy äidin sanojen mukaan 'tar det lungt' ja imeytyä perheeseen ja paikkakunnalle. Mikäs tässä ollessa, kun vaatekaappi on puolet suurempi kuin kotona, keittiössä odottaa sitruuna-marenkikakku ja vessan pyyhekoukkujen päälle on liimattu erikseen laput 'gäster', 'händer' ja 'sara'. 


En millään oppinut, mitä leikissä pitää sanoa. Se kirjoitettiin sitten lapulle, ihan minua varten.



Sara

perjantai 20. syyskuuta 2013

Helsinki-Arlanda

On aina hienoa kuulla tarinoita ihmisistä, jotka ovat haaveilleet au-pairiksi lähtemisestä vuosia ja tehneet kaikkensa sen eteen, että heidän haaveensa toteutuisi. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen tarina. Ensimmäinen häive au-pairiudesta kelluskeli mieleni taka-alalla viime keväänä pääsykokeisiin lukiessa. Se oli sellainen hymyillen ja naureskellen heitetty varasuunnitelmista viimeisin, jota en varsinaisesti edes harkinnut. Eikä kukaan ottanutkaan sitä tosissaan.

Elokuun alussa päätin, että nyt on lomat lomailtu ja elämällä pitää tehdä jotain järkevämpää kuin Gossip Girlin uusinnat Netflixistä. Toimin kuten jokainen työtön, opiskelupaikaton, kotonaan asuva nuori varmasti tekee ensimmäisenä: otin yhteyttä ruotsalaiseen perheeseen ja huomasin omistavani menolipun Ruotsiin.

Tällä hetkellä huoneessani vallitsee hallittu kaaos. Matkalaukku on auki lattialla ja täysin tyhjä, lukuunottamatta mukavuudenhaluista maatiaiskissaa, joka sähisee kun sitä yrittää siirtää pois. Koko vaatekaapin sisältö on taktisesti levitetty huojuviin pinoihin ympäri huonetta. Tämä tilanne on niin käsittämätön! Miten pakata puolen vuoden vaatteet, kun huomioon pitää ottaa kaikki mahdolliset tilanteet lasten kanssa kurakossa plutaamisesta mahdollisiin sukujuhliin? Joka tapauksessa yhtälö on arvattavissa. Liikaa tavaraa, liian vähän tilaa. Ja vihainen kissa kuluttamassa sitäkin vähää.

Tässä blogissa välitän kuulumisiani naapurimaasta, ilmiannan itseni seikkaillessani kodinkoneiden (hej på dig, pyykkikone, hauska tutustua!) parissa sekä jaan ajatuksia, kokemuksia ja palasia uudesta au-pairin elämästäni. Kysy ja kommentoi, jos jotain putkahtaa mieleen! :)

Sara