Loikkien lomalle

Huomasin tämän leikellessäni vanhoja tarroja irti matkalaukun kahvoista, enkä voinut muuta kuin hymyillä vielä piirun verran enemmän. Mahtava tapa merkitä ylipainoiset laukut!

Heavy like a pregnant elephant

Seuraavat 2,5 vk tämä blogi on todennäköisesti hipihijaa, ellen sitten jostain syystä halua päivitellä lomiltani. Tulkaa kurkkimaan, mutta älkää pettykö jos mitään uutta ei löydy. Hyvää (ansaittua) lomaa kaikille! :)

Sara

Kohti valoa

Tukholma on pullollaan jouluvaloja ja erilaisia valoviritelmiä. Puhelimella niiden kuvaaminen on hankalaa, mutta eiköhän noista satunnaisista räpsäisyistä saa jotain irti! Jos laatu hirvittää, sulkekaa silmät ja hyräilkää Joulumaata.

Sara

Ute är mörkt och kallt

Joulukuun 13. vietettiin Lucian päivää, joka ei Suomessa ole koskettanut arkeani juuri lainkaan. No ok, aamunavaus on kestänyt hitusen pidempään, mikä on syönyt aikaa jostain kuivasta ja mukatärkeästä kurssista. Lisäksi pimeydessä on helposti ehtinyt järjestää itsensä ihmisen näköiseksi (20 min jalkapatikka viimassa ja rännässä ei varsinaisesti paranna aamumurmelin ulkoista olemusta).

Täällä Lucian päivä on kuitenkin aika kova juttu. Kellertävät lussekatter-pullat ilmestyvät kauppojen laareihin päiviä etukäteen, ja jostain kumman syystä ihmiset myös ostavat niitä. Itseäni ei miellytä pullissa käytetty sahrami, joka saa aikaan tunkkaisen maun.

Klo 7.30 aamulla perheen pojille heitettiin valkoiset kaavut niskaan, ja päiväkotiin kiidettiin tyylikkäästi 10 minuuttia myöhässä. Koko piha oli täynnä äärimmilleen topattuja lapsia, ja toppavaatteiden päälle kiskotut kinttanat tonttuvaatteet ja valkoiset mekot saivat aikaan pelottavan/huvittavan lihapullaefektin. Seurasimme sitten joka suuntaan poukkoilevan lihapullajonon saapumista pihan läpi ja kuuntelimme epävireistä mutta sydämen pohjasta raikuvaa laulua.

Seuraava esitys koitti kello neljän hämärissä, kun patikoimme keskelle pimeintä metsää seuraamaan vanhimman lapsen Luciatågia. Minusta oli hauskaa kulkea pelkkien polkua merkitsevien kynttilöiden valossa, mutta luulen pienten lasten vanhemmilla olleen hiukkasen hankalaa juuria, irtokiviä ja jäisiä lätäköitä väistellessä.

Lapsille oli annettu sähkökynttilät, jotka nuotiotulen lisäksi olivat ainoa valonlähde metsässä. Tunnelma oli siis mukavan jouluinen ja rauhallinen, vaikkakin heti laulujen loputtua parikymmentä innosta kihisevää lasta hajaantui sekunneissa pimeään etsimään vanhempiaan.

Loppuillan kulutin Kungsträdgårdenin luistinradalla, tai oikeastaan sen reunuksilla. Ajatuksena oli ollut vuokrata luistimet, mutta paikan päällä tajusimme vuokraluistimien olevan pelkkiä hokkareita. Yhdeksäntoista vuotta kaunoluistimia käyttäneenä ajatus hokkareilla luistelemisesta tuntui pelottavammalta kuin poliisiaseman löytötavaratoimistoon soittaminen (Hukkasin hanskat. Eipä oltu poliisiasemallakaan nähty niitä.), joten luistelun sijasta keskityin juomaan kaakaota ja seuraamaan muiden menoa.

Kaverini oli ottanut omat luistimet mukaansa, joten kokeilin niitä hetken verran. Yhden kuolettavan kierroksen jälkeen ne kuitenkin palautuivat omistajalleen. Luistimissa ei ollut ollenkaan terää. Koska radalla ei saa kiertää kuin yhteen suuntaan, olin pakotettu etenemään kokonaisen kierroksen kuin ensimmäistä kertaa elämässään luisteleva mummo, jonka jalat ovat kipsissä. Täytyy varmaan ottaa omat luistimet mukaan joululomalta palatessa.

Sara

Kyllästymiskynnys korkea

Joulun alla bloggaaminen - ja kaikki keskustelut - muuttuvat helposti helistinmusiikin, höyryävän glögin ja kotoilun ylistämiseksi. Jotta kukaan ei saisi överiannosta omasta fiilistelystäni, yritin keksiä muita bloggailun aiheita. Vaan arjesta en jaksa kirjoittaa, kaikki viikon kohokohdat ja alamäet ovat liian henkilökohtaisia netissä jaettavaksi, ja ainoa sana päässäni on joulu, jou-luuuu, JOU-lu, JOULU! Siksi top 3 epämääräisyyttä liittyen siihen kaikki ajatukset valtaavaan jouluun.

Elokuva: The Nightmare Before Christmas

Kaukana kaikesta ylisokerisesta ja lässytyksestä. Monstereita, irtonaisia ruumiinosia, eläviä kuolleita ja kansainvälinen hälytystila. Ja se joulu, luonnollisesti! Ei voi olla nauramatta noille sanoituksille. Kyllä mun jouluun kuuluu pesis irtopäillä.

"There are children throwing snowballs
instead of throwing heads
They're busy building toys
and absolutely no one's dead

There's frost on every window
Oh, I can't believe my eyes
And in my bones I feel the warmth
That's coming from inside"



Podcast: Welcome To Night Vale

Tätä kuunnellakseen tarvitsee kieron huumorintajun. Todella kieron huumorintajun. En kuuntele julkisilla paikoilla, koska vakioilmeeni on auki ammottava suu ja lakkaamaton "mitäs hel..."-hihitys.


"Everyone - except young children, of course - knows Santa is this huge population of heavily-sedated and costumed bears that the CIA lets loose across the country every Christmas Eve.

And, like the Santa Claus myth, it's important we keep up the image that we all don't know the truth. Like, "let's all pretend Santa is a gift-giving old man and not a drugged-up government bear."

- jakso 'Faceless Old Woman'

Kappale: Last Christmas - Wham!

Ei ihan osu siedettävän joulumusiikin määritelmiini, mutta tämä on se yksi ylilyönti sääntöä vahvistamassa. Takaa koko seuraavan vuoden kestävän korvamadon! Eikä ole olemassa joulua ilman kirmailua lumihangessa 80-luvun permanenteissa.

Sara

Joulufiilis alkaa jo lokakuussa

Kuka väittää, että joulu on rajattu muutamaan hassuun päivään vuodessa? Että aivan liian pitkän ja epämukavan talven ainut piriste kaivetaan pahvilaatikoista pariksi päiväksi ja siivotaan revittyjen lahjapaperien mukana ulos talosta? Ei. Kuten sanoin, joulu alkaa jo lokakuussa.

Minulla on tapana laulaa joululauluja ympäri vuoden. Ei Suomen viileää kesää lämmitä yhtään sen enempää vaikka laulaisin bikineistä ja rusketuksesta, joten miksi pidättelisin sisälläni kuplivaa Petteri Punakuonoa sen enempää? Heti joulukuun alkaessa siirryn Spotifysta radion joulukanaville (104.7 hyvät kanssaruotsalaiseni) ja siellä pysyn kunnes lähetykset lakkaavat.

Vaikka pidän itseäni melko venyvänä ja kompromissikykyisenä ihmisenä, joulu on sellainen josta en jousta. Joulun muodostavat tietyt asiat, jotka minun on saatava vuosittain.

1. Joulu vietetään kotona oman perheen kanssa.
2. Joulu vietetään Suomessa. Lennelkää vaan Thaimaahan tai Espanjaan tai mihin ikinä, mutta yksikään rusketusrajakuva ei saa minua kateelliseksi.

3. Lumi ja pakkanen. Ainoat kaksi viikkoa vuodessa, jolloin saa hukkua lumihankeen ja jämähtää jääpuikoksi luvan kanssa. (Ja mitä kylmempää pihalla, sitä hyväksyttävämpää on jäädä sisälle glögin ja villasukkien kanssa useiksi päiviksi putkeen.)

Romantisoitu näkemys lumihangista. Pari päivää jaksaa katsella ruusurillien läpi, sen jälkeen alkaa ottaa päähän.

4. Joulutortut. Niitä paljon. Ja vielä enemmän. (Kohti ääretöntä ja sen yli..!)
5. Musiikki. Joululaulujen kanssa olen ehkä hiukan valikoiva, mutta kaikista eniten rakastan vanhahtavia ja hidastempoisia lauluja. Sellaiset Kari Tapio-tyyliset ukkelit iskevät. Niistä vain tulee niin joulumainen olo! Myös melankoliset ja surulliset ovat soittolistan kärjessä, kuten 'Sylvian joululaulu' (joku suomalaisgeenien aiheuttama kiintymys synkkyyteen?).

Bing Crosby - White Christmas <3

6. Joulukoristeet. Niitä täytyy olla runsaasti joka puolella. Ihan mahtavaa on harhailla Stockmannin koristeosastolla ja fiilistellä kaikkea kimaltavaa ja pörröistä. Tänä vuonna pääsen Åhlensille ja NK:n luo, hauskaa verrata kuinka jouluisia ne ovat. Itselleni uskollisena hymistelen tyytyväisenä kaikelle kimaltavalle.
7. Kuusi. Iso sellainen, paljon jouluvaloja ja latvatähti.

And Christmas intesifies!

8. Samu Sirkan joulutervehdys. "From all of us to all of you!"
9. Jouluruoka. En pidä siitä. En sitten yhtään. Kinkku, piparit, graavilohi ja joulutortut ovat ainoat perinteiset jouluruuat, joita en vain nyrpeänä töki ympäriinsä lautasella, vaan oikeasti syön. Onneksi omat vanhempani haluavat kokeilla hiukan erilaisempia ruokia juhlapöytään. En malta odottaa, mitä superruokia pöydästä löytyy tänä vuonna!
10. Jouluaattona on tietynlainen tunnelma ja olotila. Otan rauhallisesti, lueskelen villasukat jalassa takan lämpimään hormiin nojaillen. Mielellään kissa kainalossa, mutta sen toteutuminen riippuu liian paljon otuksen silloisesta mielentilasta. Yleensä häviän liian matalalle ripustetuille kuusen koristeille.

Minulle annettiin mahdollisuus viettää jouluni host-perheen kanssa Ruotsissa. Näkisin millä muilla tavoin joulua voi viettää, millaisia perinteitä ruotsalaisilla on, ja kuinka ne eroavat omistani. Au pairina oleminenhan on osittain uusien kulttuurien testailua ja sopeutumista ympäröiviin oloihin.

Ei ole mitään järkevää ja aikuismaista syytä siihen, miksen muka jäisi. Pidän host-perheestäni ja viihdyn täällä paremmin kuin hyvin. Onko se siis kapeakatseista tilaisuuden hukkaan heittämistä, jos olen jo päättänyt haluavani kotiin?

Nääh.
Ne pyörittelevät silmiään, jotka jaksavat. Tehkää te omasta joulustanne elämänkokemuksien kerryttämistä ja tilaisuuksien hyödyntämistä, jos sitä haluatte. Perinteinen joulu on meillä kotona, joten niin olen minäkin. :)

Sara

Home is where the heart is - NOT

Takana on aivan mahtava viikonloppu kotona, Suomessa, siellä katuvalottomassa perämetsässä. Edes päälle klo 15 lankeava maailmanlopun kaltainen mustuus ja pimeys ei latistanut sitä fiilistä, jonka kotiin pääseminen synnytti!

Vaikka poissa oli ollut vain 2kk, tuttuja ja itsestään selviä asioita katseli ihan eri tavalla. Muutama huonekalu oli eri kohdalla, digiboksilla oli enemmän tallenteita, esineitä joita ei ollut kun lähdin, pikkuveli n. 15cm pidempi kuin aiemmin.

Kaikista paras muutos oli kuitenkin se, että silmäkulmasta näki jatkuvasti liikettä. Enkä nyt tarkoita, että meillä kummittelee tai näen kotona aina harhoja. Meidän ihanat ja pöpit kissat liikuskelevat paikasta toiseen ihmisten perässä! Kissoja ei host-perheessä ole, joten niitä on ollut jatkuva ikävä.

On se ihan erilaista nukkua kaksin

Todella mahtava juttu oli myös Lumikuningatar-baletti, joka oli pääsyy vierailuuni. Näytökset ovat niin loppuunmyytyjä, että omaan lauantaiseen näytökseen ostimme liput joulukuussa 2012... Silloin odotusaika tuntui ikuisuudelta, mutta johonkin se aika katosi. Esitys oli kaunis, todella, todella kaunis! Baletti itsessään, koreografiat, puvustus, musiikki ja epätavallinen loppu = <3

Muutama päivä kotona tuntui ihan liian lyhyeltä ajalta. Olisin halunnut jäädä ikiajoiksi (tosin lyön vetoa, että parin viikon jälkeen haluaisin jo muuttaa muualle). Kaikki oli niin tuttua ja ihanaa: perhe, kissat, sauna, omat kamat, lavuaarin reunalla lojuvat hohtimet ja muut työkalut (on kivaa jakaa wc kahden pojan kanssa)... Onneksi pitkään joululomaan on jäljellä enää kolmisen viikkoa, ja se aika kuluu varmasti joululahjoja metsästäessä.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Sara

P.S. Jotkut varmasti haluavat kuulla, miten hyvin onnistuin päätymään yksinäni Arlandaan ja sieltä Helsinkiin. Löysin kyllä oikeaan terminaaliin niistä viidestä - 3h liian aikaisin. Luotin suunnistustaitoihini niin vähän, että varasin kunnolla aikaa eksymisten varalle... Turhaan. Onneksi Starbucksissa on isot kahvikupit ja pehmeät nahkasohvat. No loss there! ;)

Gingerbread lattella lähdettiin liikkeelle

Olipa kerran

Kuvassa mukana kuvausassistenttini käsi

Lasten kirjahyllyistä olen bongannut monta omaa lapsuuden suosikkiani. Niiden joukkoon kuuluvat kuvassa olevat 'Myrsky-Mari', 'Tunnetko Peppi Pitkätossun?', 'Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen', 'Viiru ja Pesonen' sekä 'Lentoretki kaukaiseen maahan'. Lapsia tuntuu huvittavan, kun tutkin heidän hyllyjään kiljahdellen joka kolmannen kirjan kohdalla: "Tämäkin on minun suosikkini!"

Parasta on jos lapset haluavat minun lukevan jotain omista lemppareistani, kuten Astrid Lindgreniä. Tosin aina lukiessa täytyy varautua sivukommentteihin, jotka eivät koske tarinaa lainkaan. Yksi yleisimmistä ja erittäin rohkaisevista on "Voitko lukea tämän sivun vielä uudestaan, en ymmärtänyt ollenkaan mitä sanoit", ja toinen "Miksi sä aina luet suomeksi? Lue joskus ruotsiksi!"

Muistoihin varmaan ikuisesti kaivertuneiden kirjojen sivuja on mukavaa käännellä varsinkin ikävän alkaessa liikahdella. Vaikka kieli on väärä, tutut kuvat tuovat mieleen kodin. Enää minun ei kuitenkaan tarvitse sormeilla kuvakirjoja, koska huomenna lennän viikonlopuksi Suomeen! Woop woop! (Saattaa olla, että ihmiset käyttää tuota ilmaisua muissa yhteyksissä kuin kotiin palaamisesta puhuessaan. Vaan kädet ilmaan, huomenna pääsen saunomaan!)

Sara

P.S. Koin ihanan yllätyksen selaillessani lasten laulukirjaa: löysin sanat Ronja Ryövärintyttären Susilauluun! Ronja oli yksi kulutetuimmista VHS-kaseteista, joita meitä löytyi. Pokemonin ja Monsterit Oy:n lisäksi siis... ;)

The Odds Are Never In Our Favor

... Eli niin kuin nokkelimmat tunnisti, käytiin katsastamassa uusin Nälkäpeli Bio Sagassa, joka osoittautui yhden salin elokuvateatteriksi. Siis yksi sali, sellaiset 500 paikkaa, me ja 497 muuta. Oli hauskaa olla niin suuren yleisön seassa, siinä tunsi olevansa osana jotain merkittävää. Kaiken lisäksi yleisö oli suuresta koostaan huolimatta niin hyväkäytöksinen, että minkäänlaista häiriötä ei elokuvan aikana syntynyt (Koska ennen elokuvan alkua jäkättännyttä henkilökunnan jäsentä ei lasketa. Se mies huuteli useaan otteeseen "Kaikki laittaa nyt ne puhelimet kiinni, muuten me pysäytetään elokuva. Niin on tehty ennenkin, joten niin tehdään tälläkin kerralla. Soivien puhelimien omistajat poistetaan salista kesken elokuvan.").

Kirjojen lukemisesta on aika kauan, joten en muistanut kunnolla juonta. Se olikin hyvä, koska elokuva mukailee todella tiukkaan alkuperäistä materiaalia kaikessa 2,5h pituudessaan. (Kaikille edellisen ihmettelijöille: se juoni palautui mieleen sitä mukaa kun elokuva eteni.)

Sain muuten tietää, että sarjan viimeisestä osasta tehdään kaksi erillistä elokuvaa. Kaikki tarpeellinen ei ilmeisesti mahdu samaan elokuvaan. Ja saattaa olla, että katsojaennätyksiä rikkoneesta tuotteesta halutaan repiä kaikki raha irti. Ei kai sentään...

Ei sillä, että minua haittaisi useampi Nälkäpeli-elokuva, koska ainakin tämä osa oli todella hyvä. Ei mikään naurattava hyvänmielen tarina, vaan ahdistava, väkivaltainen ja jännittävä. Istuin koko leffan ajan sykkyrässä tuolissani, säpsähtelin useammin kuin ikinä ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa.

Yksi Nälkäpelien hyvistä puolista ovat herkulliset sivuhahmot. Minulle on aivan se ja sama kuka päätyy lopulta yhteen kenenkin kanssa, kunhan saan seurata mitä Effie säätää, miten Haymitch jöröttää ja kuinka presidentti Snow tappaa ihmisiä katseellaan.

En halua spoilata tätä elokuvaa niiltä, jotka sitä eivät ole vielä nähneet. Sen vuoksi jätän kaikki perusteellisemmat analyysit (voi että tekisi mieli!) ja totean vain, että Jennifer Lawrence on mahtava näyttelijä. Piste. Punkt slut.

Teatterin katto oli yhtä suurta peilipanelointia

Sara

Operaatio karpalo

Maailma on täynnä kysymyksiä joihin ei koskaan saada vastausta. Mikä on elämän tarkoitus? Onko kohtaloa olemassa? Mikä on minun tehtäväni tässä maailmassa? Tuliko kana ennen munaa? Kummalta puolelta näkkileipä voidellaan? (FYI, siltä reiättömältä.)

 Meidän huushollissa ei kuitenkaan pohdita näin syvällisiä. Tämän perheen (oikeastaan minun ja lasten) välinen ikuisuuksiin jatkuva riita koskee jugurttia. Ongelma on se, että nuo punaiset pallerot purkin kyljessä muistuttavat puolukoita, mutta ovat karpaloita. No miten selität lapselle että ne näyttävät samoilta, ovat saman kokoisia, kasvavat samassa paikassa, maistuvat kirpeille, mutta ovat kaksi eri marjaa?

Molemmilla lapsilla on jämptit selitykset tälle erikoiselle ilmiölle, jota 'tranlingon problemiksi' kutsutaan. Tyttö on sitä mieltä, että purkissa on kirjoitusvirhe. Koska saattaahan sitä sattua, että aina juuri minun ostamassani purnukassa on käynyt moka.

Vanhempi pojista on sen sijaan sitä mieltä, että minä olen hämmentynyt. Suora lainaus: "Kuule Sara. Se menee niin, että tranbär tarkoittaa suomeksi puolukkaa. Se tarkoittaa myös ruotsiksi puolukkaa. Niin että kyllä se on puolukkaa."

Koska olen sen verran pikkumainen ihminen, en suostu luovuttamaan ennen kuin molemmat uskovat karpaloihin. Tästä siis väännetään vielä joulupöydässä.

Sara

P.S. Tänään tuli täyteen toinen kuukausi Ruotsissa! Tuntuu kuin olisin ollut täällä jo ikuisuuden (hyvässä mielessä), mutta kaipa se on uskottava kalenteria.

P.P.S. Jippii viikon päästä singahdan kotiin rutistelemaan jokaisen liikkuvan perheenjäsenen ruttuun! Vaikka täällä ei mitään kulttuurishokkia ole syntynyt, kaipaan omaa sänkyä ja kissaa, kunnon ruisleipää ja taloa, jonka nuorin asukas on yli 10-vuotias.

Rutiinien rikkomista

Selittelen kaikille mitä kuuluu:ta kysyville saman sanasarjan vaihtelevassa järjestyksessä: lapsia, pyykkiä, vaipanvaihtoa, lapsia. Arki on siis rutinoitunutta ja päivät seuraavat identtisinä toisiaan, ja ainoan muista erottuvan päivän -perjantai - tunnistaa siitä, että on liian väsynyt pukemaan päälleen aamulla. Tarkemmin katsoessa ja oikein yrittäessä jokaisessa päivässä on kuitenkin jotain hilpeää, hysteeristä, kiinnostavaa tai erilaista. 

Puhtaalta pyykiltä tuoksuva kynttilä

Suihkuverhon vesieläinten seassa uiskentelee kalapuikko

'Hiukan hienommille lapsille' suunnattu kuvakirja

Fikat ja lounaat muiden au pairien kanssa. Prinsessakakusta käytiin seuraavanlaista keskustelua:

- Prinsessakakku vaaleanpunaisella kuorrutteella on lapsille tarkoitettu

- Prinsessakakku vihreällä kuorrutteella on aikuisille tarkoitettu

- Prinsessakakku vihreällä kuorrutteella ja sammakon muodossa on tasan meille tarkoitettu!

Suomen Uutisviikko teki minusta pienen haastattelun

Supersuklaiset ja tahmeat suklaahippu(lue: järkäle. Tässä ohjeessa ei turhia rouhita!)keksit toivat perheen isältä seisten annetut aplodit, äidiltä pyynnön tehdä keksejä hänen työpaikalleen (Kuulema haluaa leuhkia miten hyvä au pair heillä on. En valita!), tytöltä teeskennellyn pyörtymisen ja vanhemmalta pojalta huudon "Nämä on maailman parhaita keksejä heti lihapullien ja marengin jälkeen!" Eivät nämä turhaan ole omia suosikkejani... ;)

Nämä löytyivät pari päivää sitten läppärin arkistoista. En tosiaankaan tiedä mistä ne ovat peräisin, miksi minulla on ne koneella ja mitä olen niillä ajatellut tehdä. Mutta tässä ne nyt ovat, piristämässä muidenkin päivää! En tiennyt, että kissanpennuista voi tehdä vielä suloisempia.

En muista mistä netin syövereistä nämä ovat peräisin, mutta eivät siis ole omia kuviani.

Jos ruvetaan oikein positiivisiksi, voidaan sanoa että jokaisessa päivässäni on ainakin 45min onnellisuutta. Bones on nimittäin vienyt minut mukanaan omituisilla hahmoilla, nopeasti etenevällä dialogilla, huvittavilla murhilla (hei oikeasti: kääpiöpaini, sirkukseen soluttautuminen, oikea joulupukki... Mistä näitä oikein revitään?) ja ajoittain melko mustalla huumorilla. Ja onhan tätä seurattava ainakin niin kauan, että tohtori Brennan ja Booth päätyvät yhteen. Pakkohan niiden on. Eikö..?

Kuva täältä

Sara

Kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa, vaan paljetteja.

Olen hillinnyt hienosti himoni kaikkia paljetteja ja kiiltäviä asioita kohtaan jo pidemmän aikaa. On pakko aina päästä hypistelemään mitä tahansa, mikä kiiltää, kilisee tai muuten vain heijastaa valoa! Järki on kuitenkin aina kuiskannut, että jos nyt ottaisit vain tuon raitapaidan tällä kertaa. Nyt sisäinen paljettiharakkani on kuitenkin herännyt horroksestaan ja kaahannut kaupungille glitterikuvat silmissä kiiltäen. Palkkarahojeni tuella, luonnollisesti.

Tässä on se paita, jota en vesisateessa jaksanut lähteä hakemaan keskustasta asti. Heti seuraavana päivänä se kiinnityikin sitten osaksi vaatekaappiani. Ja voi noita paljetteja, paljetteja...!

Kun kerran pääsin blingin makuun, ei se tietenkään siihen loppunut. Olen nyt myös kahden glitterilakan onnellinen (ja valoissa kimaltava) omistaja! Toinen kynsilakkapullo sisältää isoja kultalastuja, joten kyllä silläkin aikamoiset diskoefektit saa aikaan.

Jos joku ihmettelee, miten satunnaiset asukuvat ja ostokset liittyvät au pairin elämään, voin selittää sen yhdellä sanalla: vapaa-aika. Ainakin itselläni on päivittäin niin paljon vapaata aikaa ilman minkäänlaista vastuuta yhtään mistään, että on pakko puuhastella jotain. Puhun varmasti myös muiden au pairien puolesta, kun listaan tavallisimmiksi ajanvietteiksi kuntosalin, netti tv:n, kahvilla käynnin ja shoppailun. Omalla kohdallani voin lisätä vielä epämääräisen puuhastelun, kuten juuri ne asukuvat. Lisäksi opettelen parhaillani käyttämään Picasaa, mikä on osoittautunut yllättäväksi haasteeksi... Tosin paint.netin jälkeen mikä tahansa kuvankäsittelyohjelma tuntuu kuormittavan aivokapasiteettia!

Oma käsitykseni normaalista ja epänormaalista arjesta on jo täysin vääristynyt, koska olen niin tottunut tähän perheeseen ja omiin työkuvioihini. Jos löytyy jotain kysyttävää tai itseään kiinnostavaa aihetta liittyen au pair-touhuihin, olen kuulolla! Muuten kirjoittelen mitä itsestäni tuntuu. ;)

Tänään kollaaseja, ensi kerralla lastenkirjoja... Kyllä, se oli lupaus! ;)

Sara

Sataa sataa ropisee

En katsonut ikkunasta pihalle sen jälkeen kun heräsin. Ajatuksena oli lähteä Tukholman keskustaan metsästämään tiettyä paitaa, mutta sade oli niin rajua, että se meinasi tulla sateenvarjosta läpi. Kaiken lisäksi kyseessä oleva varjo on kokoluokkaa 1,5m, joten sen kanssa on äärettömän epämukavaa liikkua bussissa, tunnelbanassa, kaupungilla, kaupoissa... You name it. Joten jäin sitten suosiolla kotiin ja leikin kameralla takapihalla. Tuloksena kasa valokuvia ja märkä minä!
Tosin se paita kyllä päätyy vielä vaatekaappiini...!

Sara

Mitä yhteistä on mangolla, pipareilla ja vaahterasiirapilla?

En ole lempi-ihminen. En kykene nimeämään lempiväriäni, -artistiani tai -elokuvaani. Lempikirjani valinta on minulle yhtä mahdotonta kuin yhtäkkinen halu opiskella fysiikkaa. Voin kyllä koota 'suosikit tässä kuussa'-listoja tai luetella päättymättömän ketjun asioita joihin olen tykästynyt, mutta yhden ja ainoan asian valitseminen on mahdotonta.

Sen sijaan taidan olla enemmänkin kausi-ihminen. On kausia, jolloin kirkkaat värit houkuttelevat mustaa enemmän. Kausia, jolloin haluan katsoa pelkkiä komedioita. Kausia, jolloin rakastan lukea pokkareita jokaisena hetkenä jona silmäni ovat auki. Kausia, jolloin en suostu kuuntelemaan kuin suomenkielistä musiikkia.

Ihan lähimenneisyydessä löysin uuden paikan Tukholmasta, joka nousi välittömästi sen kuun lempi-listalle. Siellä se on nyt kiikkunut muutamia viikkoja, eikä näytä putoavan minkään tieltä. Saattaa olla, että pidän paikasta jonkin aikaa ennen kuin kyllästyn, mutta tämän kauden kestäessä otan siitä kaiken irti. Kyseessä on tietysti Tully's Cafe mahtipirtelöineen!

Jokainen lähelläni pyörinyt au pair on varmasti kuullut kuinka kaipaan pistaasipirtelöä. Ja nähnyt kuinka tuhoan lasillisen aina tilaisuuden tullen. Voin kertoa, etten lepää ennen kuin jokaista makua on maistettu! (Paitsi purukumia. Yäk.) Nämä pirtelöt ovat kaukana McDonald'sin äklömakeista ja vetisistä litkuista. Isossa lasissa on niin paljon jäätelöä, että pillin läpi imiessä saa tehdä töitä. Nam.

Tähän mennessä maistettu on sitruunaa, pistaasia, irish creamia ja amarettoa.

 Mitä maistaisit itse ensimmäisenä?

Sara

Yksin kotona 2

Syksy on ohi, mutta onneksi on valokuvat!

Jo toisen kerran päätin jäädä kotimieheksi perheen lähtiessä viikonloppua viettämään kesämökilleen. Ei sillä, etteikö kiinnostaisi käydä Ruotsin rannikkoseudulla, mutta ajatus totaalisesta yksinolosta ja irtiotosta on liian houkutteleva!

Tälle viikonlopulle sattui osumaan myös halloween, joten juhlistin sitä ihan omalla tavallani siinä sivussa. Asukokonaisuuteeni kuuluivat villasukat, XXL-kokoinen Ihaa-yöpaita ja takaraivolle nukkuessa tupeeraantunut takkupallo. Sain aikaan upeat savuefektit polttaessani vahingossa paistinpannullisen lihapullia (Pikkuvikoja: levy jäi 6 sijaan teholle 9), ja koska kaikissa ikkuinoissa on lukko (joihin minulla ei ole avaimia), elin muutaman tunnin sopusoinnussa täydellä teholla pöhisevän liesituulettimen kanssa.

En ole vieläkään tottunut siihen, että täällä oikeasti liikkuu muitakin ihmisiä. Useimmiten nämä ihmiset sattuvat soittelemaan ovikelloa juuri silloin, kun olen ainoa ihminen kotona. Nämä yllätyskohtaamiset pakottavat käyttämään ruotsia ihan eri tavalla kuin yleensä. Sen sijaan, että harjoittelisi etukäteen tarvittavat lauseet, on pakko pamauttaa vastauksia lennosta. Pelottavaa, mutta mukavaa! Vilkasta on kyllä tänä viikonloppuna ollut, sillä mm. seuraaville henkilöille toivottelin hyvät viikonloput:

a) esitteitä jakava kirkonmies
b) uudet naapurit lapsikatraineen
c) joulukalentereita myyvät partiotytöt
d) joku eläinoikeusaktivistimies, joka nauroi itsensä kuoliaaksi. Miksi? Koska unohdin lukinneeni oven ja räpistelin sen kanssa pitkät tovit ennen kuin tajusin hakea avaimen. Huutelin siitä oven läpi "Vänta lite", ja kun sain sen oven auki (yöpaidassa, kuinkas muuten), mies nojaili seinään ja nauroi naama punaisena.
e) Myöhästyneet halloweenistit aka kolme pukeutunutta lasta, jotka ilmestyivät ikkunani taakse pimeässä ja säikäyttivät minut puolikuoliaaksi. Kun kerroin, ettei talosta löydy karkkia, vastaus oli "No onks sulla sitte rahaa?" No ei ollut. Silloin lapset vetäisivät vesipyssyt selän takaa ja ampuivat paitani märäksi.

Mitä kissa edellä, sitä minä perässä... Parhaat vinkit rentoutumiseen saa lemmikeiltä.

Olen marraskuun myötä alkanut pikkuhiljaa virittäytyä talvirutiineihini. Talvikaudelle tyypillisesti karkinhimo riivaa tauotta, joten mussutan marjoja kuin heikkopäinen. (Tämänhetkinen suosikkiyhtälöni on vadelmat hunajalla.) 

Olen myös koukuttunut muutamaan itselleni uuteen sarjaan, kuten Solsidan ja Bones. Niiden parissa on hyvä rentoutua töiden lomassa! 

Kaiken huipuksi marraskuu on perinteisesti NaNoWriMo:n aikaa, joten kaikki saatu vapaa-aika tulee varmasti käytettyä joko sarjoja seuraillessa tai näppäimistöä kuluttaen.

Koettakaa kehitellä omia arjesta selviytymisen keinojanne, koska kohta jysähtää niskaan se kaikkein kamalin: talvi. Siitä ei selviä hengissä, ellei ole tarpeeksi kivoja juttuja varastossa. 

Talven tuloa pelätessä,

Sara

Hey Brother

En vaan saa tarpeekseni tästä! Tämä on just sellainen, jota en yleensä jaksaisi kuunnella muuten kuin ohimennen radiosta. Mutta kun nämä sanat..! Ehkä ihanimmat ikinä. Joten tässä teille lokakuun viimeiselle päivälle vähän fiilistelyjä!

Hey brother, there’s an endless road to re-discover.
Hey sister, know the water's sweet but blood is thicker.
Oh if the sky comes falling down, for you, there’s nothing in this world I wouldn’t do.

Hey brother, do you still believe in one another?
Hey sister, do you still believe in love I wonder?
Oh if the sky comes falling down, for you, there’s nothing in this world I wouldn’t do.

What if I'm far from home?
Oh brother I will hear you call.
What if I lose it all?
Oh sister I will help you out!
Oh if the sky comes falling down, for you, there’s nothing in this world I wouldn’t do.

Hey brother, there’s an endless road to re-discover.
Hey sister, do you still believe in love I wonder?
Oh if the sky comes falling down, for you, there’s nothing in this world I wouldn’t do.

What if I'm far from home?
Oh brother I will hear you call.
What if I lose it all?
Oh sister I will help you out!
Oh if the sky comes falling down, for you, there’s nothing in this world I wouldn’t do.

(Avicii - Hey Brother)

Sara

P.s. Hey brothers, skype-sessio olisi ihan jepa joku päivä :)

Sinulle on postia

Kuva täältä

Hyvä au pair,

on ollut todellinen ilo seurata huimaa kehitystäsi kotitöiden ja lastenhoidon parissa. Toiset asiat sujuvat luonnollisesti paremmin kuin toiset, siksi haluan muistuttaa tulevaisuuden varalta muutamista jutuista.

Pyykkiä pestessä kannattaa laittaa pesu- ja huuhteluaineet oikeisiin lokeroihin. On kovin vaikeaa vaihtaa niiden paikkaa jälkikäteen. Muista myös varmistaa, että lavuaarissa ei ole tulppaa pyykkikoneen pyöriessä. Muuten saattaa käydä kuten tänään, jolloin pesukoneesta tuleva vesi tulvi lavuaarista kodinhoitohuoneen lattialle ja aiheutti tulvan. Onneksi huomasit sen muutama tunti tapahtuman jälkeen, ei tarvinnut mopata lattiaa sinä päivänä.

Siivotessa kannattaa muistaa sulkea ikkuna tuulettamisen jälkeen. Siellä rullaverhon takana se ikkuna olikin leppoisasti levällään yön yli. Sitten mietit kummastuneena, miksi olet kuumeessa. 

Älä unohda laittaa lapselle kenkiä jalkaan ennen kuin jätät hänet päiväkotiin. On tietysti helppoa kantaa lapsi turvaistuimeen ja sieltä päiväkotiin, mutta lapsi saattaa tarvita kenkiä myöhemmin päivällä. Luulen kyllä, että selityksesi päiväkotitädille meni läpi: "Ohoh, jätin ne autoon! Tulen kohta takaisin." En ole koskaan nähnyt niin tuskaista ajoa 30km/h alueella. Kulutit kenkien noutamiseen ja päiväkotiin palaamiseen kokonaiset 5 minuuttia. (Kyllä, katsoin kellosta.) Ensi kerralla tarkista kaikkien jalat ennen lähtöä.

Olet herättänyt paljon ihastusta ja arvostusta taittelemalla paperilentokoneita. Älä kuitenkaan jatkossa mainosta, että olet paperintaittelun suomen mestari. Hoitotyttäresi omistaa kirjan origamien taittelusta. Hetkellinen paperiallergia ei mene läpi useamman kuin kerran.  

Vaihda kakkavaippa välittömästi äläkä odota toiveikkaana vanhempien paluuta. Elämä ei toimi niin, että kakkaisen lapsen voi ojentaa suoraan vanhemmilleen. Elämä vetää maton jalkojen alta ja antaa kohdallesi niin suuret kakat, että ne eivät mahdu vaippaan vaan tulvivat yli. 

Vaikeinta on uskoa, että ruokaa laittaessasi olet päätynyt vain tavallisiin "ohoh, kaadoin maidon lattialle", "hups, se ei ollutkaan ruokakermaa", "sopiikohan tämä kastikkeeseen... yäk. ei." ja "kylläpäs kykenen ottamaan vuoan uunista ilman pannulappuja" -sattumuksiin. Isot aplodit siitä hyvästä! Sinulla on viisi kuukautta aikaa saada aikaan jotain koomisen kamalaa!

Rakas au pair, ota opiksesi näistä vinkeistä. Ne eivät ole mitenkään erityisiä tai ihmeellisiä, mutta voin luvata niiden helpottavan arkeasi. Tiedän, ettet kykene välttämään moisia sattumuksia tulevaisuudessa. Niillä on tapana seurata sinua. Pidä kuitenkin sama asenne: yritä iloisena, peräänny kauhuissasi, kääri hihat ja puske täysillä päin. Piilota todistusaineisto, älä toista uudestaan. 

Rakkaudella,

Sara

Aika lentää kuin siivilä

Luulin kauan, että vanhassa sanonnassa puhutaan lentävästä siivilästä. Mielestäni se on täydellinen vertaus: eloton esine kiitää ilman halki ja kuvaa sitä, kuinka mahdottoman nopeasti aika kuluu. Sitten joku know-it-all tuli ja paljasti, että kyseessä ovat siivet eikä siivilä. Pyh pah, oma siiviläni lentää nopeammin kuin yksikään siivekäs!

Siivekkäistä puheenollen

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole pohtia väärin ymmärrettyjä sanontoja, vaan hehkuttaa sitä tosiasiaa, että olen asunut Ruotsissa täyden kuukauden! Ja koska siiviläni on valoa nopeampi, se ei ole tuntunut miltään. Paljon on kuitenkin ehtinyt tapahtua, alkaen omasta kotitaloustaidottomuudestani ja päättyen lasten kanssa kommunikointiin.

Ruokaa olen laittanut tasan sen 5 kertaa, minkä jälkeen olen alkanut löytää valmiiksi kokattuja annoksia pakkasesta (ruotsalaisten kuuluisaa kohteliaisuutta? Emme kehtaa sanoa, että ruokasi on pahaa --> lämmitä nämä, tätä et voi pilata!) Ainuttakaan lasten Ralph Laurenin kauluspaitaa en ole tuhonnut pyykkiä pestessä (hakkaan kaksin käsin jokaista lähellä olevaa puuesinettä) ja talo on päivittäin ollut siisti sen 8 tuntia jolloin lapset eivät ole kotona. 

Tuttipullopartio

Eniten kehitystä on tapahtunt suhteessani lapsiin. Eikä vain tämän perheen lapsiin, vaan koko pienten ihmisten yhdyskuntaan. Kaikki tietävät, etten osaa olla lasten kanssa. En osaa hauskuuttaa, en saa itkua loppumaan. En ole kärsivällinen enkä keksi mitään sanottavaa. Nyt voin ylpeänä ilmoittaa, etten edelleenkään osaa hauskuuttaa ja kärsivällisyys on yhä koetuksella, mutta olen aika haka harhauttamaan ja juttelemaan puuta heinää!

Koko lapsen konsepti on aika lailla ollut hämärän peitossa. Mikä se on, mitä sille tehdään, ymmärtääkö se puhetta? En osannut jutella lapsille mistään, koska ajattelin aina liian vaikeasti. Lasten kanssa voi puhua mistä tahansa! Esimerkkinä mahtavin käymäni keskustelu ikinä:

Seison kadulla kahden nuorimman kanssa. Molemmat ovat pahalla päällä, toinen itkee ja toinen raivoaa. Lähistölle on pysäköity auto.

Minä: Katso, auto.

Lapset: OOOH!

M: Minkä värinen se on?

L: Punainen.

M: Onpas se iso!

L: Ei se ole iso. Se on aika pieni.

M: Jaa. 

L: Mutta on se isompi kuin sinä!

M: Totta. Ja se on punainen.

L: OOOH!

M: Oletteko koskaan nähneet muun värisiä autoja?

L: (10min lista eri väreistä, joista kaikki mainittiin useampaan kertaan)

Jatkamme matkaa ja kaikki ovat tyytyväisiä

Olen myös oppinut tunnistamaan kunkin lapsen ominaispiirteitä ja välttämään tilanteet, jotka saattavat aiheuttaa raivokohtauksen. Tiedän kuka inhoaa herkkusieniä, kuka tarvitsee juotavan jugurtin ennen päiväruokaa, kenen mielestä palapelit ovat parhautta, kenet joutuu taluttamaan vessaan pesemään hampaat ja mihin vetoamalla saa toiselle ulkohousut jalkaan. (Kaikkein toimivin uhkaus aamulla on "Se joka ei laita takkia päälleen jää kotiin ja viettää koko päivän kahdestaan kanssani.") Lapsia ei myöskään enää häiritse oleskeluni talossa. Nuorin pyytää toistuvasti päästä syliin, keskimmäinen totesi hyväntuulisesti "Osaat sä jo vähän ruotsia, mutta sä puhut tosi konstigt" ja vanhin on ottanut elämäntehtäväkseen opettaa kieltä ja kuulustella sanoja joka tilanteessa. Että tillbringare, hästsko ja stigbygel vaan teillekin. 

Vihdoin on hiuksetkin niin pitkät, että kiharat näyttää kivoilta!

Saan edelleen ajoittaisia ikävän puuskia, jolloin haluan oman kissan kainaloon, itsenäiset pikkuveljet ja maailmasta eristetyn huoneen siellä kaukaisessa pusikossa, jossa naapurit eivät näe ikkunoista sisään. Sitten muistan, että kotona on tasan yhtä kylmää (ja kylmempää), kotoa ei pääse yhtään mihinkään ilman autoa, uusi (olematon) statukseni ruuanlaittajana velvoittaisi ajoittain kokkaamaan koko perheelle ja kotona vellominen vaatisi vastapainoksi kokopäivätyön Hesburgerissa. Ikävä on maagisesti kadonnut.

UO ja itse tehty jättihuivi = kaikki hyvin

Puolesta vuodestani on kulunut yksi kuudesosa. Viisi jäljellä. Tällä hetkellä tiedän varmasti vain kaksi asiaa: Viihdyn täällä Ruotsissa, mutta jouluksi palaan kotiin.

Sara  

Zumbaa ja sambaa

Here, Have a Random Thing! Bongasin sen tänään. 

Kuntosalit eivät ole koskaan kuuluneet normaaliin arkeeni. Täällä en kuitenkaan ole saanut aikaiseksi vääntäytyä pihalle juoksemaan, joten ennalta varattavat ryhmätunnit tuntuivat parhaalta vaihtoehdolta.

En tosiaan tiedä, kuinka kuntosalit toimivat muualla maailmassa, minkälaista porukkaa niissä käy ja kuinka siellä tulee toimia. Näitä asioita olen kuitenkin havainnut Tukholman SATS-keskuksessa käydessäni.

- Ulkonäkö. Ihmiset tulevat salille korkokengissä, pillifarkuissa ja pörrötakeissa. Huolitellun ulkonäön ymmärrän niiltä, jotka tulevat salille lounastauollaan tai suoraan töistä. Itse olen sitä mieltä, että kuntosalille mennään treenivaatteissa. Ei niiden tarvitse olla jotkut isän reikäiset lökärit, kunhan ovat urheilua varten suunniteltuja...

- Ulkonäkö vol 2. Ryhmätunneille ilmestyy ihmisiä, joilla on täydet meikit naamassa, kaulakoruja ja korviksia. Ihan kuin kukaan katselisi, millainen sormus löytyy Rouva A:n keskisormesta body pump-tunnilla. (Vai katseleeko? Ehkä tämä on taas yksi niistä kuntosali-on-oiva-paikka-flirttailuun-tarinoista, joita en vain tajua.) Ylipäätään koko näky hikoilevista rautaa nostelevista naisista joilla on kaikki isoäidin perintökorut päällä, on hämmentävä.

- Pukuhuonekäytös. Pukkarissa kuoriudutaan muotikuteista (miinus korut, ne jäävät kaikki päälle) ja vaihdetaan mustiin juoksuhousuihin ja neonvärisiin lenkkareihin. Yläosa voi olla mitä tahansa, mutta housut ja kengät ovat kaikilla samanlaiset. Missä kaikki lökärit?? Yhdellä naisella oli päällään löysät haaremihousut, minkä vuoksi nainen piilotteli kuntopyörien takana viimeiseen asti.

Tunnin jälkeen kaikki käyvät suihkussa. Ihan kaikki. Ja sitten kiharretaan, meikataan ja puunataan, kunnes ulkoasu on yhtä bling kuin tullessa. Ainutkaan punanaama tai söherötukka ei jätä salia taakseen. Paitsi minä, ylpeästi sen näköinen, että nyt on kanssa treenattu! (Hiihtelen sitten Tukholman läpi kaikessa hehkeydessäni ja hymyilen superpirtsakasti vastaantulijoille, jotta huomio kiinnittyy mieluummin naaman sävystä sen ilmeeseen.)

Huolimatta siitä, että olen ilmeisesti pesiytynyt varakkaiden ja imagoaan ylläpitävien kuntosalille, aion jatkaa ryhmäjumppaamista. Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa Zumbaa, joka olikin paljon lähempänä tanssia kuin olin ajatellut! Tajuttoman nopeita ja haastavia samba, salsa ja show-kuvioita oli mahtavaa vetää täysillä (Kiitos pitkälle tanssiuralle: ope veti mut koko ajan eturiviin, koska muistin ne sarjat niin hyvin.) siellä 25-65 -vuotiaiden seassa. Tico tico vaan!

Sara

  

  

Yksin kotona 1

Pienenä pidin tajuttoman paljon Yksin kotona-elokuvista, joissa nuori Kevin joutui selviämään yksinään kotona. Luonnollisesti pikkupoika joutui joka kerralla huijaamaan murtomiehiä ja roistoja nerokkailla ansoilla. Tänä viikonloppuna koin ensimmäiset omat Yksin Kotona-hetkeni täällä Ruotissa. Koko muu perhe lähti kesäasunnolle, mutta itse päätin jäädä kotiin. Kolmen viikon jatkuvan yhteiselon jälkeen totaalisen yksin oleminen houkutteli vähän liikaa.

On hauskaa olla yksin kotona. Voi hengailla yöpuvussa tai alusvaatteissa, syödä pannukakkua omassa sängyssä, sekoittaa unirytmin ja käydä suihkussa keskellä yötä. Kotona tuntee jokaisen narisevan portaan ja sähköpatterin pamahduksen, mutta vieraassa talossa pimeys tekee vainoharhaiseksi. Varkaita, moottorisahamurhaajia tai zombeja ei näkynyt kertaakaan, mutta varotoimenpiteitä niiden varalle löytyi kyllä: ovet lukossa, verhot ikkunoiden edessä, valot päällä. Nämä toimenpiteet olivat siis vain niitä varkaita varten. Kaikki muu mahdollinen pyromaaneista edemmäs oli otettu huomioon mm. saksien strategisella asettelulla käden ulottuville ja musiikin volyymin säätämisellä tarkoitukseen sopivaksi.

Koko viikonloppu oli ihan mahtava! Perjantaina istuin iltaa muutamien suomalaisten au pairien kanssa (ja valvoin ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon yli klo 22), lauantaina tutustuin S:n kanssa Gamla Staniin ja seurasin Sergels Torg:lla lumilautailukisaa. Tänään kävin I:n kanssa elokuvissa katsomassa Dumma mig 2 (Itse Ilkimys - gosh ne violetit minionit oli pelottavia) ja harhailin pitkin pikkupolkuja irtokarkkipussin kanssa. Kaiken tv-sarjojen kyttäämisen ja yöpaidassa mähnäämisen lisäksi, siis.

Lautailukisaa oli seuraamassa valtava määrä ihmisiä. Olo oli melko kirjastotätimäinen kaikkien pipopäiden ja swag-nuorten seassa :D Kuva: Silja Lehti

Kätevä tapa navigoida - ota kuva kartasta. Puhelimeni muistissa on tällä hetkellä n. 15 valokuvaa kartoista ympäri Ruotsia... Vaikuttaa sitä paitsi vähemmän turistilta, kun kartan sijaan tuijottaa puhelintaan minuuttitolkulla.

Sara